Mukava oli lukea miten Herta luki, koki ja näki Tuulisen maan.

Mukava oli lukea miten Hertta kirjan luki, koki ja näki. Kävi nimittäin niin, että kaverini kilautti ja kysyi, että oletko huomannut, että siitä on arvio taas yhdessä lehdessä?
Vastasin, että enpä ole huomannut. - Missä lehdessä?
- Se on semmonen lehti kun Jänkä. Sen saa ostaa kirjastosta.
En nyt ihan siltä istumalta, mutta aika pian kuitenkin ajoin kirjastoon ja siellähän se Jänkä oli hyllyssä ja lähti seitsemän euron hintaan matkaani. Arvelin, että kyllä ihan jo sen Hertan jutun takia tämä kannattaa ostaa ja kukapa tietää, jos tässä on muutakin hyvää luettavaa.

'Lappilainen kulttuurilehti' siinä luki heti kannessa. Kannen vihjeet sisällöstä panivat aavistelemaan, että kyllä tässä muutakin luettavaa on kuin vain sen Hertan juttu. "Saunasta täällä ei ymmärretä yhtään mitään" ja "Kuivalihakeitto, kampanisut ja Lapin aito rieska" sivun 22 juttuna houkuttelivat heti lukemaan, mutta toki halusin lukea ihan ensiksi sen Hertan jutun. -Missähän se on?
No, lopulta se löytyi sivulta 40 ja oli otsikoitu "Räkkäsuojan vainajan tapaus".

-Yyym.. niin lappilaista että! Räkkäsuoja! - Eikö vaan ole hieno ja kuvaava sana?

Ja sitten se juttu. Perin positiivinenhan se oli. Olen nyt näitä kirjani 'Tuulinen maa' arvioita muutaman lukenut ja se on niin mukava huomata, että kuinka erilaisiin asioihin eri lukijat kiinnittävät huomiota.
Siihen lukijan näkemän ja kokeman rinnalle kun laittaa sen mitä itse on ajatellut jotakin kirjoittaessaan, mihin pyrkinyt sanoillaan ja miksi on käyttänyt sellaisia ilmaisuja kuin on käyttänyt, niin... no en tiedä mitä sanoisi. Ehkä juuri sen, että niin erilaisia me ihmiset olemme. - Onneksi olemme!

Näin Hertta kirjoitti:

Kiitos Hertta sinulle ihan erityisesti viimeisestä lauseesta tuossa tekstissä. -Eihän sitä tiedä vaikka jotakin vielä syntyisi...

Jänkä-lehti oli minulle positiivinen ilmestys ja olisi sitä ollut ilman tuota Tuulista maatakin. Lehteä ei kyllä ole joka ärrällä myynnissä, mutta laitanpahan tähän listan mistä sen voit ostaa. Nettiosoite on www.janka.fi ja sieltä voit tehdä vaikka kestotilauksen. Hintakaan ei ole kuin 13 euroa / vuosi (kaksi lehteä). '

Tuolta Syrjä-Suomesta, Helsingistäkin lehti löytyy vaikka Akateemisesta Kirjakaupasta. Jotta kipaseppa ostamaan!

- Niin muuten, tiedätkö sinä mikä on räkkäsuoja? Jos et tiedä niin asian selvittämiseksi on ainakin kaksi mahdollisuutta. Eka ja paras on tietysti lukea tuo Tuulinen maa. Toinen ja turhan helppo on kirjoittaa sana googlen hakuun.

- No oho! Kokeilin, mutta ei muuten löytynyt Googlen avulla räkkasuojasta ihan hyvää kuvaa. Taitaa tähän hätään olla paras sanallinen kuvaus löytyä Tuulisen maan sivuilta! Vaikka jos ihan tosissaan ollaan, niin tokkopa tässä kellään mikään hätä on tuota selvittää.

Haastatteluni Radio Deissä - - kuuntelehan tämä

Mitäpä jos kuuntelisit haastattelun, jonka Harriet Urponen teki kanssani Rovaniemen Radio Deihin. Ohjelma on tullut radiosta sunnuntaina 5.3. 2017. Kiitos Harriet kun kutsuit mikin ääreen.

Klikkaa tästä ja ohjaudut sivulle, josta voit kuunnella haastattelun.

Juttu kolmesta kirjoittaja-pastorista Pääsky-lehdessä 2/2017

Rovaniemen luterilaisen seurakunnan tiedotuslehti Pääsky julkaisi uusimmassa numerossaan jutun kolmesta rovaniemeläisestä pastorista, jotka ovat kirjoittaneet kirjan. Minä pääsin jutussa kahden rovastin rinnalle, eli Ritva-Elina Pylväs ja Ritva Marttala olivat jutun muut kirjan kirjoittajat.

Koko jutun voit käydä lukemassa tästä linkistä. Juttu on lehden viimeisellä sivulla eli sivulla 12.

Kirja syntyi ja on jo kolmen kuukauden ikäinen. Nimeksi tuli Tuulinen maa.

Kävin eilen kirjastossa, ja olin siinä lainausautomaatilla vaimolle lainaamassa villasukkakirjoja, kun siihen tuli jostakin yhteyksistä tutuksi tullut nainen.
- Piti vain tulla sanomaan, että minä pidin siitä sinun Tuulinen maa -kirjastasi tosi paljon.

Lokakuuta 2016 se oli kun tuo Tuulinen maa -kirja tuli ulos painosta. Sen jälkeen moni on kysynyt, että miten kirja syntyi? Ja mistä idea kirjaan tuli?

Niinpä tässä kerron sinullekin vähän tuon kirjan taustoja. Se mahtoi olla joskus 2013 loppupuolella kun törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin eteläisen Suomen jostakin tuulivoimahankkeesta. Ja niin kuin tiedät, niin eihän media kauheasti innostu mistään hyvästä jutusta, mutta kun jotakin menee pieleen, niin media haistaa siinä jutun, joka voisi lukijoita jos katselijoitakin kiinnostaa.

Tuossa uutisessa kerrottiin kylästä, jonne tuulivoimafirma halusi myllynsä pyörimään. Ongelma oli vain siinä, että osa kyläläisistä oli hanketta vastaan ja koko homma oli kaatua siihen vastustukseen. Niinpä tuo firma lupasi isot rahat kylälle, kunhan vain hankkeelle myönteiset saisivat käännytettyä vastustajat myönteiseksi tuulivoimalle.

Se mitä kylällä sitten tapahtui, ei ollut kaikilta osin kovin fiksua. Se uutinen pani minutkin taas kerran ihmettelemään sitä, että kuinka ikäviä asioita voi tapahtua, kun houkuttimeksi laitetaan tarpeeksi iso tukku rahaa.

Mielikuvitukseni lähti liikkeelle tuosta uutisesta ja niinpä sitten ajattelin joulun aikana 2013 kirjoittaa pienen tarinan aiheesta. Kohta jo huomasin, että eihän näin iso juttu voi mahtua pienen tarinan puitteisiin. Niinpä annoin tarinalle luvan laajentua, kasvaa ja muotoutua dekkarityyliseksi kertomukseksi.

Välillä tarina aivan unohtui kuukausiksi tietokoneen syövereihin kun oli niin paljon muutakin tekemistä. 2016 vuoden lopulla se oli kuitenkin jo niin pitkällä, että lähetin sen eräälle kirjailijaystävälleni arvioitavaksi. Vaihtoehdot olivat unohtaa tarina tietokoneelle tai sitten jatkaa se päätökseen asti. Niinpä kysyin ystävältäni rehellistä arviota: jatkanko vai pidänkö hautajaiset?

Sain vastauksen melko pian, ja siinä ystäväni kehotti tekemään työn loppuun ja etsimään kirjalle kustantajan. Niinpä väänsin siihen vielä uuden alkuluvun ja loppuluvun, ripottelin tekstiin lisää ainakin 200 grammaa pilkkuja ja muutenkin tein viime hetken hiontaa sieltä täältä.

Helmikuulla lähetin tekstin kustantajalle. Ajatukseni oli, että saanpahan ainakin kuulla asiantuntija arvion siitä, että miksi tätä kirjaa ei kannata kustantaa.

Arvio tulikin jo muutamassa päivässä ja - yllätys yllätys - se oli, että kustannamme tämän kirjan.

Vielä takaisin sinne kirjastoon. Seison siinä villasukkakirjat kainalossa ja täytyy myöntää, että myönteisen palautteen saaminen tuntui mukavalta. Toki ymmärrän, että kaikki eivät kaikista kirjoita tykkää (en minäkään), eivätkä kaikki pidä Tuulinen maa -kirjastanikaan. Mutta mukava oli taas kuulla, että tuo ihminen oli kirjani lukenut ja vieläpä kokenut sen niin positiivisena, että sain palautteen häneltä ihan kasvotusten.