Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 71-80

Haluttaako? Niin kysytään suorasukaisesti yhdessä tämän kirjalistan kirjan kannessa.
Tuossa työpöydän vieressä ikkunan alla kirjahyllyssä on puolentoista metrin verran hyllytilaa avioliittokirjoille. Olen ostanut niitä vuosien varrella niin uusina kuin kirpparilöytöinäkin. Esittelen tässä niistä kymmenen. Ihan lyhyesti vain!


Kun hyvä kirja on kirppikseltä löytynyt, niin olen ostanut, vaikka omassa hyllyssä se jo olisi. Ajatus on ollut, että aina sopivan tilaisuuden tullen näitä avioliittokirjoja voi sitten antaa lahjaksi eteenpäin. Yhdelle häitä suunnittelevalle parille annoin tässä keväällä hyllystäni viisi kirjaa lahjaksi. Sanoin terveisiksi, että häät ovat vasta viiden kuukauden kuluttua - tästä saatte yhden kirjan / kuukausi luettavaksi. Näiden lukeminen on teille tarpeellista ja sopivaa valmistautumista häiden jälkeiseen elämään.

Valitsin kymmenen kirjaa hyllystä listani kirjoiksi 71-80. Tässä ne ovat:

71) Betsy Williams: 101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä. Kustannus Oy Uusi Tie 2011.
Kirjan nimi jo hymyilyttää. Se antaa vihjeen siitä, että paljon voidaan tehdä ja keinot eivät hevin kesken lopu. Yksi vihje on aina yhdellä aukeamalla. Kirja on siitäkin hyvä, että vihjeet ovat todella lyhyitä, jolloin hidaslukuinen aviomieskin jaksaa niitä lukea tai ainakin kuunnella jos vaimo lukee ääneen. Vihjeen 81 teksti on loppulauseessa lyhennetty kehotukseksi "Nimetkää kotinne nalkutusvapaaksi vyöhykkeeksi". 

72) David Augsburger: Rakkaus voi kestää. Karas-Sana 1995.
Augsburgerin idea on, että avioliitto on kasvun mahdollisuus ja kasvutarina. Kasvu tarvitsee vuosia ja siksi on tässäkin mielessä harmi, että niin moni avioliitto päättyy ennen kuin kasvua on päässyt tapahtumaan. Uudessa liitossa sitten taas pikkuhiljaa lähdetään sille kasvun tielle. Osan asioita joutuu opettelemaan / niissä kasvamaan uudelleen. - Onko siis niin, että yksi syy avioeroihin onkin juuri siinä, että ihminen ei uskalla / ei näe tarpeelliseksi kasvaa? Siinäpä kysymys. 


73) Sakari Kähkönen: Hyvään avioliittoon. Kustannus Oy Uusi Tie 2002.
"...että puolet avioeroista olisi kohtuullisen helposti vältettävissä, jos puolisot olisivat aikuisella tavalla tietoisia sisäisistä vaikuttimistaan ja niiden syntyyn vaikuttaneista seikoista." 

74) Gordon MacDonald: Ihanasti naimisissa. Päivä Oy 1999.
"Ihanasti naimisissa on käytännöllinen, sielunhoidollinen ja henkilökohtainen kirja. Tekijä kertoo myös omasta uskottomuudestaan ja parisuhteen eheytymisestä uudelleen."

75) Gary Smalley, Ted Cunningham: Seksin salaisuus. Intiimin läheisyyden ihme. Päivä Oy 2012.
"Kirjassaan Smalley ja Cunningham paljastavat salaisuuksia, jotka saavat tunneilmaston lämpenemään sekä makuuhuoneessa että sen ulkopuolella. Valaisevaa luettavaa avioon aikoville ja aviossa oleville!"


76) Steve Ayers: Seksi ja tunteet. Sley-kirjat 1997.
"Tässä kirjassa puhutaan suoraan ja rehellisesti tunteista, jotka kuuluvat erottamattomasti rakkaussuhteeseen - ihastuksesta, kaipauksesta, häpeästä, syyllisyydestä. ja mahdollisuudesta aloittaa aina alusta."

77) John Gray: Mars ja Venus vuoteessa. WSOY 2002.
"Voiko intohimo kestää avioliitossa tai parisuhteessa? Voivatko miehet ja naiset ymmärtää toistensa seksuaalisia tarpeita?"
John Gray on kirjoittanut useampia parisuhdekirjoja idealla 'miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta'. Ovat siis erilaisia ja se on syytä tajuta viimeistään siinä vaiheessa kun tavarat kannetaan yhteiseen asuntoon. Grayn kirjat aiheesta ovat hyvinkin lukemisen arvoisia.
 
78) Leena Hattunen: Haluttaako? Seksuaalisen halun ääriviivoja. Kirjapaja 2007.
"Keväisin hormonit hyrräävät, työpäivän päätteeksi ei jaksaisi ja lauantaisaunan jälkeen on ollut tapana. Toiset saavat, mutta meillä sen kun pihdataan. Halu ja haluamattomuus puhututtavat ja askarruttavat. Mistä oikein puhumme kun puhumme halusta?"

79) Kaija Maria ja Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.
"Kaija Maria ja Lari Junkkari auttavat etsimään tietä kestävään ja uusiutuvaan parisuhteeseen elämänkaaren eri vaiheissa. Suorituskeskeisyyden sijaan he korostavat kirjassaan seksuaalisen läsnäolon ja aidon läheisyyden tärkeyttä suhteessa."


80) Markman, Stanley, Blumberg: Riitele rakentavasti parisuhde paremmmaksi. WSOY 1997.
Kirjan alkusanoista lainattua: "Mikään ei tee ihmistä onnettomammaksi ja autuaammaksi kuin avioliitto. Siitä huolimatta hän solmii avioliiton ilman minkäänlaista koulutusta. Ajokortin saamiseksi on osoitettava taitonsa, mutta avioliittoluvan saa pelkällä nimikirjoituksella. Riitele rakentavasti ...on tärkeää luettavaa kaikille pariskunnille, jotka pitävät liittoaan arvokkaana. Dean S. Edell. "


Lainaukset esittelyissä ovat kirjojen takakansien teksteistä jos muuta ei mainita. Valitsin kirjat hyllystäni sen enempi valikoimatta. Monta muutakin olisin voinut sieltä listalle nostaa, mutta ehkäpä ainakin joku niistä jos näistäkin tulee jatkossa tarkempaan esittelyyn blogissani. Aihe on nimittäin sen verran tärkeä.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 61-70.

Sadan kirjan listani on jo menossa hurjaa vauhtia kohti loppusuoraa. Nyt pitää jo miettiä, että mitä kirjoja tälle kymmenelle ottaisi - ettei vain kovin tärkeitä jäisi ihan koko sadan kirjan ulkopuolelle.



61) Eero Junkkaala: Epäilijöitä & rukoilijoita. 
1998. Takakansi sen sanoo: "Kaikki rukoilevat joskus. Useimmat myös epäilevät." Junkkaala kaivaa esille muutaman kymmenen Raamatun kertomuksista löytyvää ihmistä. Hyvältä tuntuu lukea heidän tarinoistaan se, että he tosiaankin olivat vain ihmisiä, jotka usein olivat hyvinkin ahtaalla uskonsa ja epäilystensä kanssa. Silti he olivat Jumalan ihmisiä. Eppäillä siis saa!

62) Danielle Miettinen: Hän kutsui minua. 2016. Kirjassa on tositarinoita islamin kuohuvasta maailmasta ja ihan oikeiden ihmisten elämästä. Mikä saa ihmisen kääntymään islamista kristinuskoon? Jos vastaus vähänkään kiinnostaa, niin lue. Itelleni oli mielenkiintoista löytää kirjasta perhe, johon tutustuin heidän tullessaan pakolaisina Suomeen.

63) Philip Yancey: Mihin seurakuntaa tarvitaan? 2004. Yancey on amerikkalainen suosittu ja palkittu kirjailija, jonka kirjoja on melkoinen kasa käännetty myös suomeksi. Kirjassa on iso kysymys ja uskottava vastaus. Tämän kaverin kirjat kannattaa ottaa lukulistalle.

64) Don Richardson: Iankaikkisuus heidän sydämessään. Kirjan idea on siinä, että eri puolilla maailmaa lähetystyöntekijät ovat törmänneet kansoihin, joiden perimätiedossa on ollut aineksia, jotka ovat olleet kuin avoin ovi kristilliselle uskolle. Heillä on ollut vanhastaan tieto ja ymmärrys siitä, että on olemassa Luoja Jumala ja kun heille on menty kertomaan Jumalasta, niin kansan keskellä on sanottu, että tämähän on sitä samaa mistä esi-isämme ovat meille aina puhuneet.

65) Gunnar Elstad: Tunne itsesi, tunnista tunteesi. 2007. Nykyään näyttää yhä enemmän siltä, että monet ihmiset ovat hukassa. He eivät tiedä mitä varten ovat olemassa, eivät tiedä keitä ovat, minne menevät. Siitä hukassa olemisesta on seurauksensa koko yhteiskunnalle. Tässä kirjassa on eväitä itsensä löytämiseen ja löydetyksi tulemiseen. Kristillinen näkökulma elämään.

66) Edin Lövås: Ei herroina halliten... Alistamisen ongelma yhteisöissä. 1991. Kirjan nimi jo kertoo mistä kirja kertoo. Asiaa on.

67) Raimo Mäkelä: Tasapainoiseen uskoon. 1988. Usko on elämänmyönteinen juttu ihmisen elämässä. Kunhan se vain on tasapainoista. Tai niin kuin Paavali sen sanoi, että sen tulee olla tervettä.

68) John L Sherill: He puhuvat uusilla kielillä. 1969. Vanha kirja. Aihepiirinsä klassikko. Moni miettii, että mistä on kysymys kun puhutaan kielillä puhumisesta ja niin sanotuista Pyhän Hengen ilmenemisistä. Niin mietti tämän kirjan kirjoittajakin ja päätti ottaa asiasta selvää. Tämä on kertomus siitä mitä siitä sitten seurasi.


69) Raimo Mäkelä: Terve mieli, terve usko. 2007. "Voiko usko sairastuttaa ihmisen eli "tekeekö usko hulluksi"? Vai onko raitis, tasapainoinen kristillinen usko mielenterveyden tuki ja monien sairauksien ennaltaehkäisijä?" Siinäpä esittelyä kirjan takakannesta.


70) Joni Eareckson Tada: Oikeus elää, oikeus kuolla. 1993.  Joni halvaantui nuorena sukellettuaan matalaan veteen. Siitä saakka hän on elänyt pyörätuolissa. Tämä 1993 julkaistu kirja puhuu tämän päivän kipeistä aiheista, itsemurhasta, eutanasiasta ja kärsimyksestä. Kirjoittajalla on varmasti itse koettu ja eletty näkemys näistä aiheista. Ajankohtainen.

Siinäpä se tämän kertainen lista on. Mitä olisi maailma ilman kirjoja? Entäpä kirjahylly ilman kirjoja? 

torstai 2. maaliskuuta 2017

Juttu kolmesta kirjoittaja-pastorista Pääsky-lehdessä 2/2017

Rovaniemen luterilaisen seurakunnan tiedotuslehti Pääsky julkaisi uusimmassa numerossaan jutun kolmesta rovaniemeläisestä pastorista, jotka ovat kirjoittaneet kirjan. Minä pääsin jutussa kahden rovastin rinnalle, eli Ritva-Elina Pylväs ja Ritva Marttala olivat jutun muut kirjan kirjoittajat.
Koko jutun voit käydä lukemassa tästä linkistä. Juttu on lehden viimeisellä sivulla eli sivulla 12.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 51-60.

Jatkan 'Suomi 100 vuotta' listaani vähän tuoreemmilla kirjoilla. Nämä ovat minulle kirjoja joilla on suuri ja merkittävä sisältö. Kirjoja joihin soisin jokaisen tutustuvan. Vaan katsotaanpa millainen lista tästä tuli.

51) Risto Heikkilä: Miksi maapallo ei putoa? 2010. Tämä on suunnattu varhaisnuorille, mutta kyllä tässä ihmettelyä riittää aikuisillekin. Ja kyllä ihmettelyn aiheita riittääkin, jos vähänkään on tietoa koko tästä systeemistä, jonka osana elämme. Jotenkin luotan, että tietokoneeni toimii isommin tökkimättä, mutta miten koko tämä maailmankaikkeus voi toimia? Viisautta siinä on tuhottomasti mukana.

52) John Ortberg: Kuka tuo mies on? 2012. Kirja siitä miten Jeesuksen vaikutus on tuntunut yksilöihmisten elämässä ja yhteiskunnan eri alueilla, kuten taiteessa, tieteessä ja kasvatuksessa. Ja vaikutus jatkuu yhä. - Todella vaikuttava ja silmiä avaava kirja. - Englantia osaavat voivat kuunnella juutuupista Ortbergin puheen 'Who is this man?'

53) Tom Krauter: Ihme, josta länsi ei tiennyt. 2016. Kirja kertoo Tallinnasta 1970 tienoilla. Kommunistihallinto oli päättänyt tukahduttaa / tukehduttaa kristinuskon Virossa. Heillä oli siihen keinonsa. Ne keinot eivät riittäneet kun alkoi tapahtua ihmeitä. - Lue ja ihmettele!



 
54) Timothy Keller: Tuhlaaja-Isä. 2010. Pieni kirja ja suuri sisältö! Kukapa ei tuntisi tuhlaajapoika-kertomusta? Keller katsoo tuota kertomusta toisesta näkökulmasta eli siitä miten kertomuksen pojilla oli kohtuuttomasti tuhlaileva isä. - Minulle tämä on yksi niitä kirjoja, joiden lukemiseen voin ihmisiä kehottaa. Tämä on hyvää tekevä kirja todellisesta rakkaudesta ja armosta!


55) Francis Chan: Hullua rakkautta. 2012. Hyvä jatko tuohon Kellerin kirjaan. Chan vakuuttaa, että maailmankaikkeuden Luoja rakastaa ihmistä "hullun lailla", ehdoitta ja uhrautuvasti.


56) John Burke: Täydelliset älkööt vaivautuko. 2009. Burken idea kirjassaan on, että seurakunnat eivät ole täydellisiä varten. Kirja kertoo epätäydellisistä ihmisistä, joiden elämässä Jumala on tehnyt täydellistä työtä. Burke sanoo, että raamatun sivuilta löytää paljon ihmisiä, jotka epäilivät. Seurakunnassakin pitää olla turvallista epäillä. Raamatusta löytää toki niitäkin, jotka eivät epäilleet - he olivat fariseuksia, jotka ristiinnaulitsivat Jeesuksen.



57) Saara Kinnunen: Sovintoon elämän kanssa. 2014. Sovinnon merkityksen ymmärtää parhaiten kun miettii mikä olisi sovinnon vastakohta. Kukapa ei tahtoisi siis olla sovinnossa oman elämänsä kanssa? Kinnunen on tunnettu ja arvostettu kirjoittaja, joka toimii sosiaalipsykologina ja perheterapeuttina. Yksi kirjan luku on 'Elämän suorittajasta unelmien toteuttajaksi'. - Mietippä sitä!


 58) Judah Smith: Elämä on ________.  2016. Kirjoittaja epäilee, että aika moni pitää Jumalaa poliisina, joka pyrkii saamaan ihmiset kiinni jostakin tyhmyydestä, josta voisi sitten ihmistä rangaista. Smith kuiten väittää, että Jumala kyllä ajaa meitä jokaista takaa, mutta ainoistaan osoittaakseen meille kuinka paljon hän on meitä rakastanut ja rakastaa edelleenkin. - Ajattelehan jos tuo väite on totta!

 




59) Teuvo V. Riikonen: Velikultia ja veijareita. 2006. Tämän listan toinen pieni kirja. Riikonen ottaa taidokkaasti esille Raamatun sivuilta nipun henkilöitä, profeettoja ja apostoleja, ja tekee heistä ihmisiä. Nämä henkilökuvaukset ovat täynnä mukavaa huumoria ja sellaiset kuin Haggai, Sefanja, Obadja ja Filippus saavat jokainen oman lukunsa täydeltä elävyyttä. Jos olet pitänyt raamatun henkilöitä kuivina ja mitäänsanomattomina kavereina, niin lueppas tämä kirja. - Tosi mukava lukukokemus!

 60) Marko Selkomaa: Askeleet yliluonnolliseen. 2012. Mukavahan se olisi, jos elämässä kaikki olisi selitettävissä. Vaan kun ei ole! Listan ensimmäinen kirja katseli isoja, selittämättömän isoja kuvioita, jotka kuiten koskettavat "läheltä" jokaista. Tämä Selkomaan kirja tuo tuon selittämättömän ja yliluonnollisen luonnollisen lähelle jokaista. Toki on sanottava, että jos lukijalla ei ole ennestään mitään kosketuskohtaa yliluonnolliseen, niin tämä voi olla hivenen turhankin korkealentoista. Ihmettelyä tulee riittämään! - Mitähän jos lukisit?



Siinä se minun lista 51-60 oli. Oletko yhtään näistä lukenut? Tai oliko listalla yhtään, jonka voisit lukea?

Paistakoon kevätaurinko!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 41-50

Kirjakustantajat painivat nykyään sen kanssa, että eipä juuri muuta kuin puoli vuotta sitten ilmestyneet kirjat pitää jo laittaa alemyyntiin. Ovat kuulemma jo vanhoja! Se on kaiketi melkein sama ilmiö kuin tietokoneiden ja kännyköiden kanssa. Osta uusi ja vie se kotiin. Kun pääset kotiin, niin ostoksesi on jo vanha ja sama valmistaja mainostaa netissä uutta ja kauniimpaa. Osta siis taas uusi!
Ajattelin vielä tähän listaa kirjata kymmenen vanhaa kirjaa hyllystäni. Jotakin näissä numeroissa 41-50 on sellaista, että siellä ne vaan olla köllöttelevät hyllyssä vaikka julkaisemisesta on jo muutama vuosikymmen mennyt.

41) Norman P. Grubb: Jumalan hullu. 1938. Tämä kirja on yksi elämääni vahvimmin vaikuttaneista kirjoista. Se kertoo C.T. Studd'in elämäntarinan. Hän oli syntynyt 1860 rikkaaseen perheeseen ja peri miljoonaomaisuuden. Uskoontulo muutti hänen elämänsä ja lahjoitti omaisuutensa pois. Elämäntyönsä hän teki lähetystyössä Kiinassa ja Afrikassa. Kirja on julkaistu myöhemmin Päivä Oy:n kustantamana nimellä Lähetyspioneeri.

C. T. Studd oli lähetystyön pioneeri.
42) Härmän Kustaa: Nisumaitua. 1975. Kirjoittajan oikea nimi on Vilho Koskimäki. Hän on kirjoittanut murrepakinoita Kauhavan ja Härmän murteella. Näitä Härmän Kustaan kirjoja minulla on pari kolme hyllyssä. Mielenkiinto näihin johtuu siitä, että isäni oli kotoisin Kauhavalta. Mukavaa luettavaa, jota lukiessa täytyy välillä nauraa ääneen!

43) J.J. Jansen: Evankelinen sananjulistus. 1931. Ilmestyessään kirjan tekijää, norjalaista Jansenia mainostettiin "uuden saarnatavan edustajaksi".
Ehkä tuo "uusi saarnatapa" on jo nyt vanha, mutta ihan tähän aikaan sopivaa kirjasta löytyy edelleenkin. Vai mitä sanot ajatuksesta: "Olkoon joka sana eletty, ennenkuin se sanotaan." Jansen sanoo, että hyvän saarnan täytyy olla meidän aikaamme sopiva. Saarna, joka oli hyvä 1856, ei hänen mielestään taida olla hyvä enää 1931. ...Niinpä niin, eipä paljon naurata tämä kirja.


44) Pienviljelijän käsikirja. 1915. Sisäkannessa on käsin kirjoitettu teksti: Tämän omistaa J.E. Nurminen, Kurikka, ostettu 11/12 15. Niin suomalaista historiaa että!
Ihan mukavaa kahvipöytäluettavaa. Ja kyllä tällaisista kirjoista voi oppia... tästä olen löytänyt senkin, että miksi puhutaan säästöpossuista. - Tiedäthän sen vanhan keksinnön, johon niitä kolikoita laitetaan talteen? - No tämä kirja tietysti selvittää myös sianhoitoa tulolähteenä. Siinä yhteydessä siteerataan irlantilaista sananlaskua, joka sanoo, että sika on köyhän säästöpankki.
Piirroskuva taitaa esittää sitä pienviljelijän tupaa.




45) Charles G. Finney: Ihmeellisiä herätyksiä. 1928. Tämä Finney oli syntynyt Amerikoissa vuonna 1792 ja hänestä tuli yksi 1800-luvun tunnetuimpia evankeliumin julistajia. - Lue ja ihmettele!


46) Johannes Arnd: Totisesta kristillisyydestä. 1909. Tämä on neliosaisen Totisesta kristillisyydestä -sarjan toinen osa, joka julkaistiin eka kerran suomeksi 1835. Arnd oli saksalainen pappi, joka oli syntynyt 1555. Suomalaisellekin kristillisyydelle merkittävä kirja jo painosmääränsä vuoksi. Vuoteen 1850 mennessä Totista kristillisyyttä oli myyty Suomessa jo yli 11000 kappaletta. Aika monessa herraskartanossa jos mökissäkin tätä tavattiin ja siitä uskonoppia ammennettiin.

47) Stanley Jones: Kärsivien Kristus. 1934. Jones oli amerikkalainen metodistikirkon lähetyssaarnaaja ja teologi, joka teki työtä noin 50 vuotta Intiassa ja intialaisten hyväksi. Hän oli Gandhin ja Nehrun ystävä ja laajasti arvostettu työnsä vuoksi. Tästä arvostuksesta kertoo sekin, että hän oli Nobelin rauhanpalkintoehdokkaana vuosina 1962 ja 1963. Hänen kirjoissaan olisi paljon tällekin ajalle - yksi jota ajattelen on itämaisten uskontojen ja kristinuskon kohtaaminen. Jonesin kristinusko oli perusteltua ja koettua, ja pystyi vastaamaan itämaisten uskontojen haasteeseen uskottavasti.

48) Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. 1964. Somistanut Akseli Gallen-Kallela, sanotaan kannessa. Kukapa ei tätä kirjaa tietäisi. Myönnän, että en ole lukenut sen jälkeen kun tätä oli pakko koulussa lukea. Kukaan ei silloin kertonut miksi tämä oli luettava. Gallen-Kallelan piirrokset ja maalaukset tekevät tästä painoksesta sellaisen, että taitaa pysyä hyllyssä. Siis tallessa.
 
49) Maatalouden tietosanakirja. 1928. Tämä kolmeosainen tietosanakirja on kaunis katsella ja paljon aikansa tietoa sisältävä teos.
Tästä selviävät aakkosjärjes-tyksessä monet mieltä askarrut- tavat asiat, kuten ahdashenkisyys, automobiili ja hännänajo. Automobiilille on annettu selke- ämpi suomalainen nimitys 'voimavaunu'. Sen toimintaa selitetään sivun verran, joten selväksi varmasti tuli. Ja jos et tiedä mikä on inkubatsioni, niin tästä kirjasta se selviää. (Älä turhaan googleta, ei sitä tietoa netistäkään löydy.)

50) Mika Waltari: Turms kuolematon.1955. Yksi Waltarin historiallisista tiiliskiviromaaneista. Tarina menee ajassa kauas taaksepäin ja lukeminen vie aikaa pitkästi eteenpäin. Niin se vaan on.



Siinäpä ne olivat, listan vanhuksia kaikki. Seuraavissa menen sitten jo tuoreempiin kirjoihin. Valinnan vaikeus niissäkin tulee olemaan niin kuin on jo ollut näiden tähän asti listattujen kanssa.

Lukuiloa Sinulle!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 31-40


Jatkan Suomi 100 vuotta ja 100 kirjaa hyllystäni sarjaa. Vuorossa kirjat 31-40.


31) C.B. Gaunitz: Karhunkaataja Klomma. 1945. Kirjan takakannessa kirjan sisältöä kuvataan näin: ”Se tuoksuu jo kaukaa Lapille: suovedelle, leiritulensavulle ja hiestyneelle villalle – autettisia tuoksuja, jotka saavat jokaisen Lapin-hullun liikuttumaan kiitollisuudesta.” No, tuo oli ruotsalaisen arvioijan kuvaus Lapin tuoksuista, ja se arvio on arvioitava siinä valossa. Kirja on kuiten jäänyt itsellekin mieleen niin mukavana lukukokemuksena, että se on saanut paikkansa hyllyssä.


32) A.A. Milne: Nalle Puh. 1966. ”Nyt minä ymmärrän, sanoi Nalle Puh. - Olen ollut yksinkertainen ja antanut pettää itseäni, sanoi hän, ja olen karhu, jolla ei ole minkäänlaisia aivoja.

- Olet paras karhu koko maailmassa, sanoi Risto Reipas lohduttaen.

- Olenko minä? Sanoi Puh toiveikkaasti. Ja sitten hänen kasvonsa alkoivat yht’äkkiä loistaa. - Joka tapauksessa on pian aamiaisaika.

Ja sitten hän lähti kotiin syömään.”


33) Samuli Paulaharju: Vanhaa Lappia ja Peräpohjolaa. 1963. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1923 ja sen aineisto on kerätty Lapin matkoilla 1920-1923. Kirjailijana ja kansanperinteen kerääjänä Paulaharju on tuon yhdistelmän suomalainen ykkösnimi. Paljon puuttuisi jos hänen kuvauksiaan vanhasta Suomesta ei olisi. Minulle ehkä mieluisin hänen kirjoistaan on kirja Härmän aukeilta, mutta ihan siinä toisena on tämä Lapin ja Peräpohjolan kuvaus. Lue ja tiedä!


34) Niilo Tuomenoksa: Amerikkaa pitkin ja poikin. 1955. Tuomenoksa oli alkujaan metodistikirkon pappi, mutta toimi myöhemmin myös luterilaisen kirkon piirissä. Hän oli pitkään hengellisessä työssä myös Amerikassa ja tässä kirjassa hän kertoo kokemuksistaan siellä ja kohtaamisistaan suomalaisten kanssa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Suomi 100 vuotta historiaa tämäkin. Mielenkiintoinen ainakin minulle.


35) Erno Paasilinna: Kaukainen Pohjola. 1968. Paasilinna on koonnut kirjaansa valikoiman Arktiksen kuvauksia. Kirja alkaa 400 -luvulla eKr syntyneestä Herodotoksen tekstistä ja päättyy 26 kirjoittajan jälkeen kertomukseen ydinsukellusvene Nautiluksen matkaan jossa se
alitti Pohjoisnavan jään alla. Siihen noiden kahden väliin mahtuu monenlaista seikkailua pohjoisilla alueilla. Niistä tämä kirja kertoo.
 
36) Mervi Naakka-Korhonen: Halpa hinta – pitkä matka. 1988. Tähän on koottu niin sanottujen laukkuryssien historiaa. He olivat rajantakaisista karjalaiskylistä liikkeelle lähteneitä kulkukauppiaita. Pitkä matka on ollut noista ajoita tänne sitymarkettien ja rismojen aikakauteen.

37) James Herriot: Elämäni koirat. 1987. Joskus vuosia sitten, oli omassa työssäni joutumassa tyhjiöön. Voit ehkä arvata mitä tarkoitan. Ehkä et. No, kuitenkin menin kirjastoon ja etsin sopivan kevyttä luettavaa. Sattui kouraan Herriotin kirja ja sen kanssa menin kotiin. Luin sen melkein ahmimalla ja pääsin tyhjiötunteesta avaralle. Se oli kuin lääkettä sen hetken tilanteeseen. Kirja sai arvostukseni ja löydettyäni sen vielä kirpparilta omaksi, se sai paikan kirjahyllyssä.

 







38) Veijo Meri: Sanojen synty. Etymologinen sanakirja. 1982.”Tämä kirja on amatöörin amatööreille tekemä. Sen tarkoitus on ällistyttää, yllättää ja huvittaa lukijaa.” Niin Meri itse kuvaa kirjaansa, josta löytyy vaikka selvitys siitä, mitä sana ’ymmärtää’ alunperin tarkoitti. Paljon ihan mukavia selityksiä sanojen alkuperästä, siitä etymologiasta.




39) Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa. 1985. Kirja suomalaisista ihannesiirtokunnista 1700-luvulta nykypäivään. Aina silloin tällöin jonkinlainen joukko suomalaisia on innostunut ajatuksesta muuttaa jonnekin kauas ja perustaa sinne ihanneyhteisö, jossa kaikki toimisi hienosti ihmissuhteista työhön ja talouteen saakka. Kirjassa kerrotaan kahdeksastatoista yrityksestä eri puolilla maailmaa. Mielenkiintoisia tarinoita, vaikka yrityksiksi ne ovat jääneet. Onnistumisia ei juuri ole olemassa. Yritykset ovat kaatuneet monenlaisiin vaikeuksiin, joista vähimpiä ei ole olleet ne ihanneyhteisöjen ihmiset itse.


40) Arto Juurakko: Lemmen leimahruksia. 2010. Tämä kirja ei mitenkään sovi noiden edellä olevien kanssa samaan listaan. Tämä on nimittäin aito ja oikea rakkausrunokirja. Ja vieläpä pohojalaanen rakkausrunokirja. Jotenkin vaan tämän sykkeeseen on meikäläisen helppo yhtyä. Niinkuin tuokin runo ’Rakkahan vaikutuspiiris’ ”Kun hymyilet, lämpenöö miäleni nopiampaa ku Harvian kiuvvas kesäheltehellä.” Siitä se runo vielä jatkuu kahden säkeistön verran. Ja ihan yhtä hyvillä ajatuksilla pohojalaasittain miehen kirjoittamana. Ihan syräntäni lämmittää. 





torstai 2. helmikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 21-30.


Jatkan sadan kirjan listaani. Nyt ovat vuorossa seuraavat kymmenen, eli listan numerot 21-30. Jostakin syystä nämäkin ovat saaneet pysyvän paikan hyllyssä. 

21) Olavi Rimpiläinen: Eppäilemättä. 2000. Yksi syy siihen miksi tämä kirja löytyy hyllystäni, on se, että joskus jossain tapasin tämän Oulun piispa Rimpiläisen ja vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Sain hänestä niin hyvän ja positiivisen kuvan siinä pienessä hetkessä, että kun tuo kirja käveli jostakin vastaan, niin en voinut olla sitä ostamatta. Kirja koostuu lyhyistä kirjoituksista, joissa on elämän maku. Ei turha ostos!

22) Jack Canfield: Kanakeittoa sielulle. Toinen kattaus. 1997. Tarinakirja. Tarinat kertovat myötätunnosta, toiveista, toivosta, rohkeudesta, sydämiä lämmittävästä lempeydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta ja jaloudesta. Näin kirja itsensä esittelee ja sitä tämä on. Herkullista kanakeittoa! Tämä on se toinen kattaus, ja ensimmäinenkin on hyllyssäni. Tätä kirjaa on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja kai sekin kertoo suosiosta. Lämpimästi suosittelen luettavaksi. 
23) Giovanni Guareshi: Isä Camillo ja hänen laumansa. 1953. Jos Isä Camillo ei vielä ole sinulle tuttu, niin kehotan tutustumaan. Jos kirja ei sytytä, niin katso edes elokuva. Isä Camillon keskustelut Kristuksen kanssa ovat kirjallisuuden helmi-ideoita. - Usko vaan, että ovat!

24) Suomen Suurruhtinaanmaan rikoslaki 19 p:ltä Joulukuuta 1889. Tämä 1895 painettu lakikirja on minulla jäänyt vähälle lukemiselle. Sen lakipykälistä saa kyllä hyvin kuvaa tuon ajan yhteiskunnasta ja samalla siitä muutoksesta, joka on tässä reilun sadan vuoden aikana maassamme tapahtunut. Otanpa tähän lainauksen kirjan luvusta 19. "Aviorikoksista 2§ Jos mies ja nainen, jotka kumpikin owat naimisissa, tekevät keskenänsä huorin; rangaistakoon kumpikin wankeudella korkeintaan yhdeksi vuodeksi."

25) S.J. Vainionpää: Ihmispedosta Kristuksen todistajaksi. 1946. Kun olin lapsi, tämä Vainionpää istui vaimonsa kanssa meillä kotona aika usein vieraana. Hän oli saarnamies ja kirja kertoo hänen elämänsä vaiheista. Listalla tämän paikka on tietysti heti rikoslain jälkeen, sillä kirjoittaja esittelee itsensä ”olen ollut kotiseutuni pahennus, tappelija, puukottaja, pahoinpitelijä, kotirauhanhäiritsijä, suuri juomari ja – kuritushuonevanki”. Kirja kertoo elämän muutoksesta, jonka Vainionpää koki.

26) Isänmaallista runoutta. 1943. Kirja on ilmestynyt sarjassa ’Suomalaista kirjallisuutta kouluille’. 178 sivua juuri sitä mistä nimi kertoo.

27) Ilmari Manninen: Pohjan pitkiltä periltä. 1936. ”Nykyisin ovat Lapin-matkat muodissa”, aloittaa kirjoittaja kirjansa. Tämä on siis matkakirja, vai olisiko ihan matkaopas. Kirjoittaja sanoo tehneensä matkansa Länsi-Lappiin 1929 ja kuvaus matkasta alkaa Kemistä ja päättyy Kätkäsuvantoon Muonion liepeille. Kirjassa on paljon hyviä kuvia joista välittyy kuva tuon ajan Lapista. Hieno matkakirja!

28) J.H. Ingraham: Taavetin huoneen Herra. 1884. ”Tässä tarjotaan suomalaiselle lukijalle eräs kirja, joka on useita aikoja ollut maailman suurimpain kansain luettavana heidän kielillänsä, ja joissa kirja on saavuttanut täydellisen suosion ja mieltymyksen.” Kirjan sisä- ja takakanteen on Marija Juhan tytär, joka on syntynyt 1856, kirjoittanut omistuskirjoituksen omakätisesti.
Joskus kolme vuosikymmentä sitten olen lukenut tämän kirjan uudemman painoksen. 

29) Juhani Aho: Rautatie. 1946. Kirja, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Rautatie ilmestyi ensi kerran 1884 ja se on ihan kansalliskirjallisuut-tamme. Elokuvaksikin se on tietysti tehty. Kato vaikka.

30) Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija. 1970. Tämä on minun koulukirjani, johon olen puustaimeni laittanut vuonna 1972. Kirjan kautta tutustuttiin suomalaiseen kirjallisuuteen.
”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan... / … Jälkiviisaan silmä on somasa paikasa, se kahtoo taaksepäin…" Näin Konsta Pylkkänen miettii viisauen lajeja Havukka-ahon ajattelijassa.







maanantai 30. tammikuuta 2017

Budapestin varjoja ja vakoojia


Vilmos Kondor: Budapestin varjot / Budapestin vakooja

Budapestin illan valoja ja varjoja asuntomme parvekkeelta kuvattuna heinäkuussa 2014.

Budapest on mukava kaupunki. Olen ollut siellä puolenkymmentä kertaa lomamatkoilla ja tuon kaupungin katuja on niillä reissuilla tullut käveltyä kymmeniä kilometrejä.
Näin tämän Kondorin kirjan kirjaston esittelyhyllyllä ja nimi Budapestin varjot, sai minut heti selaamaan kirjaa. Jätin kirjan kuitenkin sinne hyllyyn kunnes kesällä 2016 pikkusiskoni lähetti viestin Budapestista ja kysyi, että olenko lukenut Kondorin kirjaa. Jo samana päivänä menin kirjastoon ja hain kirjan luettavaksi.

Kirjan tarina sijoittuu 30-luvun Budapestiin. Toimittaja, rikosreportteri Zsigmond Gordon tuntee kaupunkinsa pimeänkin puolen ja työnsä ohessa sekaantuu erään ilotytön murhan tutkimuksiin. Tarina on hyvin ja koukuttavasti rakennettu ja kirjan loppuhuipennus on todellakin huipennus kaikessa arvaamattomuudessaan.

Lukukokemukseen antoi tietysti oman sävynsä se, että Gordonin kulkiessa kaupungilla, kadunnimet, aukiot ja monet nimeltä mainitut paikat olivat tuttuja. Minun silmissäni ne toki olivat 2000-luvun kuosissa, mutta tuttuja kuitenkin.

Kondorin Budapest sarjassa on nyt suomeksi käännettynä kolme kirjaa. Kaikkiaan sarjaan kuuluu viisi teosta ja moni suomalainen taitaa odotella innolla kahden vielä puuttuvan käännöksen ilmestymistä.

Minäkin hain kirjastosta heti jatkoksi Kondorin kirjan Budapestin vakooja. Mielenkiintoinen sekin oli, mutta minulle paljon raskaampi luettava kuin tuo Budapestin varjot. Vakoojan kanssa minulla meni melkein viikko kun varjot hoitui helposti yhdessä lauantaipäivässä. Vakoojan tarina vei syvälle Unkarin 40-luvun alun tapahtumiin ja sitä lukiessa mieleen tuli väkisinkin, että ovatkohan nämä puitteet tarinassa kuinka tarkasti totta? Pitänee perehtyä edes vähän tuohon historiaankin.

Vaikka vakooja-tarina ei oikein jaksanut sytyttää, niin kyllä tuo kolmas osa, Budapestin synnit, täytyy vielä lukea.

Unkarilaisuudessaan(kin) Kondorin kirjat ovat mielenkiintoinen tuttavuus. Jos et vielä ole niihin tutustunut, niin aloita Budapestin varjoista. Sen tarina etenee huomattavasti jouhevammin ja nopeammin kuin vakoojan tarina, kun kirjoittaja ei sivukaupalla selvittele Unkarin historian valtapoliittisia kiemuroita. - Vaikka onhan niissä kiemuroissakin oma mielenkiintonsa!

Tykkäsin ja suosittelen Unkari-faneille sekä vähän erilaisista dekkareista pitäville. Erilainen ainakin siksi, että tapahtumat ovat niinkin eksoottisessa kaupungissa kuin Budapest. Mukavaa vastapainoa vaikka suomalaisille ja ruotsalaisille dekkareille.

Vilmos Kondor: Budapestin varjot / Budapestin vakooja.
Suomentaja Tähti Pullinen.
Tammi 2012 / 2013


tiistai 24. tammikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 11-20.

Jatkan tuota 100 kirjan listaani. Tänään ovat vuorossa seuraavat kymmenen eli listan numerot 11-20. Ole hyvä vaan!

11) Antti Tuuri: Wallenberg. 2004. Tätä en malttanut olla ottamatta listalle, vaikka jo tuureja niputin listani numeroon 10 enemmänkin kerralla. Wallenberg-tarina perustuu sekin ihan oikean ja eläneen ihmisen elämään. Hän oli lasimestari ja saarnaaja Pohjanmaalla ja oli syntynyt 1756 Isokyrössä ja kuoli Hämeenlinnan vankilassa 1799. Minua kirja kiinnostaa jo siksikin, että tämä Wallenberg on myös Passin suvun sukukirjassa vaimonsa siivellä. Vaimo siis on tuosta Passin suvusta. (katso edellisestä listasta selitys asiaan) Todella mielenkiintoinen tarina, jolla on perusta todellisessa elämässä.

12) Aaro Tolsa: Ihmisen nälkää. 1945. Kirja on hyllyssä, vaikka siinä ei ole jälkeäkään kansista ja nidekin on kolmena kappaleena. Läheltä oman elämäni kuvioita tämänkin kirjan sisältö liippaa. Tolsa nimittäin oli luterilainen pappi, joka teki työnsä Lapin metsätyömiesten hyväksi. Siitä työstä minua muistuttaa Rovala-opiston rakennukset oman työpaikkani vieressä. Rakennus ei ei ole enää se sama mikä oli Tolsan aikana, mutta edelleenkin tuo Rovala nimenä puhuu Tolsan elämäntyöstä. Soisinpa sinunkin lukevan tämän kirjan!

13) Siiri Magga-Miettunen: Siirin kirja. 2011. Ivalon Kutturassa kasvaneen Siirin lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat lukemisen arvoiset.

14) A.E. Järvinen: Särkyvää kirkkautta. 2006. Lapin eräkuvausten klassikko. Alunperin julkaistu 1963. Järvinen oli ammatiltaan metsänhoitaja ja siinä ohessa taidemaalari ja kirjailija. Parikymmentä kirjaa luettavaksi, jos koko tuotannon kahlaa läpi.

15) Sakari Pälsi: Sauna. 1960. Aarre kirjojeni joukossa! Pälsi sanoo kirjan alkulauseessaan saunoneensa seitsemänkymmentä vuotta niin kotomaassaan kuin maailmallakin. Sille perustalle hän on kirjansa kirjoittanut. Saunakulttuurin perusteos!

16) Pertti Virtaranta: Hauska tutustua. 1996. Suomalaista historiaa Amerikan suomalaisten kertomana. Mieleen jäänyt kirja monestakin hyvästä syystä.

17) Norman Maclean: Ja keskellä virtaa joki. 1993. Robert Redford teki tämän elokuvaksi, joten ei ihan huono kirja. Kirja elämästä ja perhokalastuksesta.

18) Velma Wallis: Kaksi vanhaa naista. 2002. Kirja kertoo Alaskan intiaanien legendan petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä. Kirja on käännetty kuudelletoista kielelle, joten on sitä luettu siellä jos täälläkin. Minäkin luin.

19) Kyösti Wilkuna: Tapani Löfvingin seikkailut. 1995. Nuoruuden rakastettuni! Niin hyvä, ettei ole unohtunut muistista vaikka eka lukemisesta on jo yli 40 vuotta. Luin kyllä uudelleenkin tässä muutama vuosi sitten.

20) Poijärvi ym: Eläinoppi 1. 1965 julkaistu eläinoppi oppikouluja varten. Ensimmäinen painos tästä kirjasta julkaistiin jo 1939. Tuossa oppikirjani on kansi näkyvillä kirjahyllyn lasioven takana. Yhteiskoulun 1A luokalla ollessani olen sen etusivulle nimeni kirjoittanut.

Eläinopissa ei ole yhtään värikuvaa, mutta mustavalkoisia sitäkin enemmän. Sivulla 56 sanotaan, että "lehmää voidaan nykyään sanoa ihmisen tärkeim- mäksi kotieläimeksi". Siinä se on totuus sanottu! Tämän kirjan edessä on tietoa ammennettu ja ihan mukava se on tuossa hyllyssä muistuttamassa ajasta vuosikymmeniä sitten. 


Nyt on listalla yhteensä 20 kirjaa. Tarkka analyytikko tekee jo näiden perusteella hyvän kokovartalokuvan persoonastani.
Kun kaikki sata kirjaa ovat listalla, niin kuva lienee entistäkin tarkempi. - Eppäilemättä!

Vaan seuraavassa päivityksessä taidan kuitenkin laajentaa kuvaa kertomalla, miksi meillä on noin 20 eri kahvikeitintä tai kahvin valmistushärveliä keittiössämme.

Siis sitä odotellessa - mukavaa päivää sinulle.