tiistai 24. tammikuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 11-20.

Jatkan tuota 100 kirjan listaani. Tänään ovat vuorossa seuraavat kymmenen eli listan numerot 11-20. Ole hyvä vaan!

11) Antti Tuuri: Wallenberg. 2004. Tätä en malttanut olla ottamatta listalle, vaikka jo tuureja niputin listani numeroon 10 enemmänkin kerralla. Wallenberg-tarina perustuu sekin ihan oikean ja eläneen ihmisen elämään. Hän oli lasimestari ja saarnaaja Pohjanmaalla ja oli syntynyt 1756 Isokyrössä ja kuoli Hämeenlinnan vankilassa 1799. Minua kirja kiinnostaa jo siksikin, että tämä Wallenberg on myös Passin suvun sukukirjassa vaimonsa siivellä. Vaimo siis on tuosta Passin suvusta. (katso edellisestä listasta selitys asiaan) Todella mielenkiintoinen tarina, jolla on perusta todellisessa elämässä.

12) Aaro Tolsa: Ihmisen nälkää. 1945. Kirja on hyllyssä, vaikka siinä ei ole jälkeäkään kansista ja nidekin on kolmena kappaleena. Läheltä oman elämäni kuvioita tämänkin kirjan sisältö liippaa. Tolsa nimittäin oli luterilainen pappi, joka teki työnsä Lapin metsätyömiesten hyväksi. Siitä työstä minua muistuttaa Rovala-opiston rakennukset oman työpaikkani vieressä. Rakennus ei ei ole enää se sama mikä oli Tolsan aikana, mutta edelleenkin tuo Rovala nimenä puhuu Tolsan elämäntyöstä. Soisinpa sinunkin lukevan tämän kirjan!

13) Siiri Magga-Miettunen: Siirin kirja. 2011. Ivalon Kutturassa kasvaneen Siirin lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat lukemisen arvoiset.

14) A.E. Järvinen: Särkyvää kirkkautta. 2006. Lapin eräkuvausten klassikko. Alunperin julkaistu 1963. Järvinen oli ammatiltaan metsänhoitaja ja siinä ohessa taidemaalari ja kirjailija. Parikymmentä kirjaa luettavaksi, jos koko tuotannon kahlaa läpi.

15) Sakari Pälsi: Sauna. 1960. Aarre kirjojeni joukossa! Pälsi sanoo kirjan alkulauseessaan saunoneensa seitsemänkymmentä vuotta niin kotomaassaan kuin maailmallakin. Sille perustalle hän on kirjansa kirjoittanut. Saunakulttuurin perusteos!

16) Pertti Virtaranta: Hauska tutustua. 1996. Suomalaista historiaa Amerikan suomalaisten kertomana. Mieleen jäänyt kirja monestakin hyvästä syystä.

17) Norman Maclean: Ja keskellä virtaa joki. 1993. Robert Redford teki tämän elokuvaksi, joten ei ihan huono kirja. Kirja elämästä ja perhokalastuksesta.

18) Velma Wallis: Kaksi vanhaa naista. 2002. Kirja kertoo Alaskan intiaanien legendan petoksesta, rohkeudesta ja selviytymisestä. Kirja on käännetty kuudelletoista kielelle, joten on sitä luettu siellä jos täälläkin. Minäkin luin.

19) Kyösti Wilkuna: Tapani Löfvingin seikkailut. 1995. Nuoruuden rakastettuni! Niin hyvä, ettei ole unohtunut muistista vaikka eka lukemisesta on jo yli 40 vuotta. Luin kyllä uudelleenkin tässä muutama vuosi sitten.

20) Poijärvi ym: Eläinoppi 1. 1965 julkaistu eläinoppi oppikouluja varten. Ensimmäinen painos tästä kirjasta julkaistiin jo 1939. Tuossa oppikirjani on kansi näkyvillä kirjahyllyn lasioven takana. Yhteiskoulun 1A luokalla ollessani olen sen etusivulle nimeni kirjoittanut.

Eläinopissa ei ole yhtään värikuvaa, mutta mustavalkoisia sitäkin enemmän. Sivulla 56 sanotaan, että "lehmää voidaan nykyään sanoa ihmisen tärkeim- mäksi kotieläimeksi". Siinä se on totuus sanottu! Tämän kirjan edessä on tietoa ammennettu ja ihan mukava se on tuossa hyllyssä muistuttamassa ajasta vuosikymmeniä sitten. 


Nyt on listalla yhteensä 20 kirjaa. Tarkka analyytikko tekee jo näiden perusteella hyvän kokovartalokuvan persoonastani.
Kun kaikki sata kirjaa ovat listalla, niin kuva lienee entistäkin tarkempi. - Eppäilemättä!

Vaan seuraavassa päivityksessä taidan kuitenkin laajentaa kuvaa kertomalla, miksi meillä on noin 20 eri kahvikeitintä tai kahvin valmistushärveliä keittiössämme.

Siis sitä odotellessa - mukavaa päivää sinulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti