Donna Leon: Ylimpiä ystäviä

Donna Leon: Ylimpiä ystäviä

Ehdin vanheta aika lailla ennen kuin osasin tarttua dekkariin. Siitä ei taida olla juuri muuta kuin puolenkymmentä vuotta taaksepäin kun ihan vakavasti päätin tutustua tähän kirjallisuuden alaan. Ensimmäinen taisi olla Raymond Chandlerin Syvä uni. Siinä oli paljon sellaista, joka sai kysymään, että ovatkohan kaikki dekkarit näin mielenkiintoisesti kirjoitettuja? Nyt tiedän jo vastauksen: eivät tokikaan ole. Sen verran olen tähän päivän mennessä niitä lukenut.

Donna Leon'in tarinoita komisario Guido Brunettin elämästä olen sitten lukenut muutamia. Se "muutamia" jo kertoo, että jotakin niissä on ollut sellaista, joka on saanut niitä lukemaan. Mielestäni ne ovat helppoja, sopivan kevyitä, eikä niissä liikaa rassata lukijan mieltä likaisilla ja väkivaltaisilla kohtauksilla. Myös se kiehtoo, että niissä näyttää olevan totta se, että oikeus ei aina voita. - Siis ihan niin kuin oikeassa elämässäkään oikeus ei aina voita.

Brunetti perheineen asuu Venetsiassa. Liekö jo se saa minut kiinnostumaan kirjoista? Olen nimittäin jo aiemmin halunnut joskus käydä tuossa kaupungissa. Nyt kun olen siellä muutaman kerran vieraillut Leonin kirjojen kautta, niin en enää ole ihan varma haluanko sittenkään Venetsiaan.

Ylimpiä ystäviä -kirjassa lähdetään liikkeelle Brunettien arkisesta elämästä ja vaikka kohta jo päädytäänkin rikoksien selvittämiseen, niin koko ajan taustalla ollaan lujasti heidän arjessaan. Välillä joutuu ihan kysymään, että onko tämä tosiaankin venetsialaista arkea, mutta kaipa se on, asuuhan kirjailijakin Venetsiassa ja tuntee kaiketi kaupunkinsa.

Korruptoituneen yhteisönsä keskellä eläessään herra ja rouva Brunettikin joutuvat omassa tilanteessaan miettimään miten asioita pystyisi hoitamaan. "He istuivat hetken hiljaa miettien mielessään taannoin tekemiään ystävänpalveluksia, joista voisi odottaa vastapalvelusta. Oli melkein puolipäivä kun he olivat viimein saaneet valmiiksi listan mahdollisista liittolaisista ja päässeet yhteisymmärrykseen näiden mahdollisesta käyttökelpoisuudesta."

Kirjoissa Brunettilla on siis vaimo (tietysti) ja kaksi kaiketi murrosikäistä lasta. Jotakin tuttua ja ajatonta, paikkaan ja johonkin tiettyyn maahan sitomatonta kirjoista löytyy myös vanhempien suhteesta lapsiinsa ja lasten suhteesta vanhempiinsa. Lukiessa voi vain aina joskus sanoa, että näinhän se vain menee meilläkin, tai on ainakin mennyt. Tuttuja kuvioita!

Niin, se rikos ja sen ratkaisu... Olipahan kirjoittaja taas saanut loppuratkaisuun italialaista makua. Ainakin luulen, että noinhan sen täytyy mennä jos haetaan italialaista ratkaisua. Se yllätti lukijan ja riisui aseettomaksi. Piti vain yhdessä Brunettin kanssa todeta, että minkäs teet, eihän tälle vaan voi mitään!

Ja sitten Brunettien kotielämän loppuratkaisut: nekin olivat taas niin italialaista! Näinhän siellä kai asiat hoidetaan. Maassa maan tavalla!

Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että Donna Leon kirjoittaa englanniksi, eikä ole antanut kääntää kirjojaan italiaksi. Se englanniksi kirjoittaminen ei sinänsä kummastuta, sillä hän on syntyjään amerikkalainen. Hän on asunut Venetsiassa jo kolmattakymmentä vuotta. Italialaisilta hän kaiketi haluaa pysyä piilossa ja siksi ei anna kääntää kirjojaan italiaksi.

Jos siis kaipaat helppoa lukemista, niin tässä se voisi olla. Ihan niin dekkaria kuin Chandlerin kirjat ja Agatha Christien kirjat ovat, nämä Leonit eivät ole, se on myönnettävä.

Leonin kirjoja on käännetty suomeksi jo melkoinen pino, enkä ole läheskään kaikkia niitä lukenut. Lukemissani on ollut hyviä jos vähän huonompiakin, mutta kaikki silti ihan luettavia.

Donna Leon: Ylimpiä ystäviä.
Suomentaja Kristiina Rikman.

270 sivua.

Otava 2003.

Donna Leon kotisivut: http://www.donnaleon.net/ 

Luehan tämäkin haastattelujuttu