Peder Olsen: Rukouksella parantaminen

Kirjan ensimmäinen lause jo haastaa väitteellään lukijan ajattelemaan : "Kysymys rukouksella parantumisesta tulee ennemmin tai myöhemmin ajankohtaiseksi useimmille ihmisille."

Ennen kuin kerron tarkemmin tuosta kirjasta, kerron oman kokemukseni, siitä miten rukous tuli ajankohtaiseksi. Olin saanut laskuvarjohyppykurssin 50 v. synttärilahjaksi.

Kaikki meni hyvin vielä siihen asti kun hyppäsin lentokoneesta kilometrin korkeudessa. Ensimmäinen ongelma oli siinä, että kun katsoin yläpuolelleni avautunutta laskuvarjoa, huomasin sen narujen olevan kierteellä.

Hyppykouluttajat olivat toki kertoneet tästäkin mahdollisuudesta sanoen, että jos hyppääjä ei saa kierteitä auki 600 metrin korkeuteen pudotessa, pitää ottaa varavarjo käyttöön. Nuo kierteet saattaisivat tehdä varjon ohjaamisen vaikeaksi...

Sätkyttelin siellä taivaalla aikani ja 700 metrin korkeudella kierteet avautuivat. Lopunkin matkan tulin sen verran vauhdilla, että kompuroin laskeutuessani. Löin käteni niin, että pikkusormen kämmenluu meni rikki ja ranteen yhdestä luusta lähti siru irti.  

Lääkäri hoiti kämmenluun lastoittamalla, mutta se ranteen siru sai lääkärin sanomaan, että kyllähän tuo voidaan leikata, mutta jos suinkin pärjäät niin emme leikkaa. Koskaan kun ei tiedä, että tuleeko ranteesta leikkaamalla parempi vai huonompi.

Lääkärin arvio oli, että loppuikäsi tuo ranne oireilee, se on selvä.

Kipsin poisottamisen jälkeen kämmen oli ok, mutta ranteeseen kävi aina tosi kipeää jos sitä vähänkään liikautti. Rukous parantumisen puolesta tuli minulle perin ajankohtaiseksi.

Sitten syksyllä meillä oli kolmen seurakunnan yhteinen työntekijätapahtuma. Meitä oli vapaa-seurakunnasta, helluntaiseurakun-nasta, luterilaisesta seurakunnasta ja puhujavieraana oli Lontoosta erään anglikaaniseurakunnan kirkkoherra.

Loppu lyhyesti: erään raamatuntutkistelun jälkeen rukoiltiin sairaiden puolesta. Ryhmässä, jossa olin, oli lisäkseni kaksi luterilaisen kirkon työntekijää. Heillä ei ollut sairauksia, joiden puolesta rukoilla, mutta minulla oli se ranne. Lyhyt rukous: Jeesus paranna tämä Esan ranne, anna terveys.

Siinä se oli. Kipu ei lähtenyt heti, mutta noin viiden minuutin kuluttua kipu oli pois. Eikä se ole takaisin tullut. Parantumisesta on kohta yhdeksän vuotta ja parantuminen on ollut pysyvää.

Kirja, jonka esittelen, on vanha. Olisin toki voinut ottaa hyllystäni monta tuoreempaakin, mutta jokin tässä 1951 suomeksi painetussa kirjassa kiehtoi niin paljon, että otin tämän. Sen kirjoittaja on norjalainen pappi Peder Olsen ja kirjan nimi on 'Rukouksella parantaminen'. Sen on kustantanut luterilainen Suomen Lähetysseura.

Kirjoittaja lähtee siitä, että jos kysytään parantaako Jumala sairaita vastauksina rukouksiin, niin tähän kysymykseen täytyy lähteä ensin hakemaan vastausta Raamatusta.

Hän käy läpi Uuden testamentin tekstejä ja sitä kuvaa mikä sieltä nousee parantamisesta. Sitten hän menee kirkkohistoriaan ajanlaskumme alkuun ja nostaa sieltä kirjallisia todisteita, että silloin sairaita parannettiin rukouksella. Sieltä tullaan sitten pikkuhiljaa kohti tämän kirjan kirjoittamisen aikoja, ja Olsen kertoo, kuinka kaikkina aikoina Jumala on parantanut vastauksena rukouksiin.

Kirjan takakannesta voi lukea, että "kysymys rukouksella parantamisesta on ollut viime vuosien kiistellyimpiä aiheita kristittyjen piirissä". Asia on siis aina herättänyt keskustelua ja jopa väittelyä. Se mitä aiheesta on viime aikoina mediassa kirjoitettu, ei siis ole mitään uutta, vaan paremminkin vanhan kertausta. 

On ihan hyvä kysyä, että onko Jumala olemassa ja jos on niin parantaako Jumala sairaita? Samalla on hyvä sen verran tutkia historiaa, että sellaisia parantumisia, joita ei ole voitu mitenkään selittää, on tapahtunut kristillisen seurakunnan piirissä aina. - Selittää? Sanomme selitykseksi, että Jumala parantaa edelleenkin vastauksena rukouksiin. Siinä on samalla kertaa paljon selittämätöntä, mutta sitä ei voi kieltää, etteikö paranemisia tapahtuisi.

Myönnän kyllä. että "väärennöksiä" ja luulottelua on aina rukouksella parantamisen tiimoilla ollut, mutta onko tuo nyt mikään ihme? Ihme on se, että ihan aitoja paranemisia tapahtuu. Sitä ihmettelen itsekin tässä tietokoneen näppäimistöä naputellessa. Minulle se on ihme, että ranteeseen ei käy kipeää.

Tätä Olsenin kirjaa näyttää olevan vielä myynnissä netin antikvariaateissa ja on siitä otettu uudempikin painos joskus 80-luvulla.

Jos aihepiiri kiinnostaa, niin mars mars paikalliseen kirjastoon ja sieltä mukaan kassillinen tämän aihepiirin kirjoja. Yksi tuoreempi on vaikka Peter H. Lawrencen Henki, joka parantaa. Se on Päivä Oy:n kustantama vuodelta 2011.

Olsenin rohkaisemana ja oman kokemukseni siivittämänä sanon tähän loppuun, että jos olet sairas, niin rukoile. Mene vaikka johonkin seurakuntaan, jossa rukoillaan sairaiden puolesta ja pyydä heitä rukoilemaan puolestasi.

Peder Olsen: Rukouksella parantaminen
Suomentanut Singnild Tennberg
Sivuja 189.
Suomen lähetysseura 1951

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 71-80

Haluttaako? Niin kysytään suorasukaisesti yhdessä tämän kirjalistan kirjan kannessa.
Tuossa työpöydän vieressä ikkunan alla kirjahyllyssä on puolentoista metrin verran hyllytilaa avioliittokirjoille. Olen ostanut niitä vuosien varrella niin uusina kuin kirpparilöytöinäkin. Esittelen tässä niistä kymmenen. Ihan lyhyesti vain!

Kun hyvä kirja on kirppikseltä löytynyt, niin olen ostanut, vaikka omassa hyllyssä se jo olisi. Ajatus on ollut, että aina sopivan tilaisuuden tullen näitä avioliittokirjoja voi sitten antaa lahjaksi eteenpäin. Yhdelle häitä suunnittelevalle parille annoin tässä keväällä hyllystäni viisi kirjaa lahjaksi. Sanoin terveisiksi, että häät ovat vasta viiden kuukauden kuluttua - tästä saatte yhden kirjan / kuukausi luettavaksi. Näiden lukeminen on teille tarpeellista ja sopivaa valmistautumista häiden jälkeiseen elämään.

Valitsin kymmenen kirjaa hyllystä listani kirjoiksi 71-80. Tässä ne ovat:

71) Betsy Williams: 101 vinkkiä miten pidätte rakkautenne elävänä. Kustannus Oy Uusi Tie 2011.
Kirjan nimi jo hymyilyttää. Se antaa vihjeen siitä, että paljon voidaan tehdä ja keinot eivät hevin kesken lopu. Yksi vihje on aina yhdellä aukeamalla. Kirja on siitäkin hyvä, että vihjeet ovat todella lyhyitä, jolloin hidaslukuinen aviomieskin jaksaa niitä lukea tai ainakin kuunnella jos vaimo lukee ääneen. Vihjeen 81 teksti on loppulauseessa lyhennetty kehotukseksi "Nimetkää kotinne nalkutusvapaaksi vyöhykkeeksi". 

72) David Augsburger: Rakkaus voi kestää. Karas-Sana 1995.
Augsburgerin idea on, että avioliitto on kasvun mahdollisuus ja kasvutarina. Kasvu tarvitsee vuosia ja siksi on tässäkin mielessä harmi, että niin moni avioliitto päättyy ennen kuin kasvua on päässyt tapahtumaan. Uudessa liitossa sitten taas pikkuhiljaa lähdetään sille kasvun tielle. Osan asioita joutuu opettelemaan / niissä kasvamaan uudelleen. - Onko siis niin, että yksi syy avioeroihin onkin juuri siinä, että ihminen ei uskalla / ei näe tarpeelliseksi kasvaa? Siinäpä kysymys. 

73) Sakari Kähkönen: Hyvään avioliittoon. Kustannus Oy Uusi Tie 2002.
"...että puolet avioeroista olisi kohtuullisen helposti vältettävissä, jos puolisot olisivat aikuisella tavalla tietoisia sisäisistä vaikuttimistaan ja niiden syntyyn vaikuttaneista seikoista." 

74) Gordon MacDonald: Ihanasti naimisissa. Päivä Oy 1999.
"Ihanasti naimisissa on käytännöllinen, sielunhoidollinen ja henkilökohtainen kirja. Tekijä kertoo myös omasta uskottomuudestaan ja parisuhteen eheytymisestä uudelleen."

75) Gary Smalley, Ted Cunningham: Seksin salaisuus. Intiimin läheisyyden ihme. Päivä Oy 2012.
"Kirjassaan Smalley ja Cunningham paljastavat salaisuuksia, jotka saavat tunneilmaston lämpenemään sekä makuuhuoneessa että sen ulkopuolella. Valaisevaa luettavaa avioon aikoville ja aviossa oleville!"

76) Steve Ayers: Seksi ja tunteet. Sley-kirjat 1997.
"Tässä kirjassa puhutaan suoraan ja rehellisesti tunteista, jotka kuuluvat erottamattomasti rakkaussuhteeseen - ihastuksesta, kaipauksesta, häpeästä, syyllisyydestä. ja mahdollisuudesta aloittaa aina alusta."

77) John Gray: Mars ja Venus vuoteessa. WSOY 2002.
"Voiko intohimo kestää avioliitossa tai parisuhteessa? Voivatko miehet ja naiset ymmärtää toistensa seksuaalisia tarpeita?"
John Gray on kirjoittanut useampia parisuhdekirjoja idealla 'miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta'. Ovat siis erilaisia ja se on syytä tajuta viimeistään siinä vaiheessa kun tavarat kannetaan yhteiseen asuntoon. Grayn kirjat aiheesta ovat hyvinkin lukemisen arvoisia.
 
78) Leena Hattunen: Haluttaako? Seksuaalisen halun ääriviivoja. Kirjapaja 2007.
"Keväisin hormonit hyrräävät, työpäivän päätteeksi ei jaksaisi ja lauantaisaunan jälkeen on ollut tapana. Toiset saavat, mutta meillä sen kun pihdataan. Halu ja haluamattomuus puhututtavat ja askarruttavat. Mistä oikein puhumme kun puhumme halusta?"

79) Kaija Maria ja Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.
"Kaija Maria ja Lari Junkkari auttavat etsimään tietä kestävään ja uusiutuvaan parisuhteeseen elämänkaaren eri vaiheissa. Suorituskeskeisyyden sijaan he korostavat kirjassaan seksuaalisen läsnäolon ja aidon läheisyyden tärkeyttä suhteessa."

80) Markman, Stanley, Blumberg: Riitele rakentavasti parisuhde paremmmaksi. WSOY 1997.
Kirjan alkusanoista lainattua: "Mikään ei tee ihmistä onnettomammaksi ja autuaammaksi kuin avioliitto. Siitä huolimatta hän solmii avioliiton ilman minkäänlaista koulutusta. Ajokortin saamiseksi on osoitettava taitonsa, mutta avioliittoluvan saa pelkällä nimikirjoituksella. Riitele rakentavasti ...on tärkeää luettavaa kaikille pariskunnille, jotka pitävät liittoaan arvokkaana. Dean S. Edell. "

Lainaukset esittelyissä ovat kirjojen takakansien teksteistä jos muuta ei mainita. Valitsin kirjat hyllystäni sen enempi valikoimatta. Monta muutakin olisin voinut sieltä listalle nostaa, mutta ehkäpä ainakin joku niistä jos näistäkin tulee jatkossa tarkempaan esittelyyn blogissani. Aihe on nimittäin sen verran tärkeä.

Wanyama ja OSY:n perkolaattori ovat hyvä yhdistelmä.

Ihan ensiksi kun katselin kahvipaketin kyljessä olevaa norsun kuvaa, tuli mieleen, että liekö tämä Wanyama sitä kuuluisaa norsunkakkakahvia? Muistin, että maailman kallein kahvi on se, joka papuina syötetään norsuille ja sitten kun pavut tulevat "paahtimon" toisesta päästä ulos, saadaan maistuva ja kallis kahvi?

No onneksi sitten muistin, että ei se kallis kahvi, Kopi Luwak, (linkki on Wikipedian sivulle) käykään norsun läpi, vaan sivettikissan läpi. - Niin sitä voi ihminen erehtyä. Tässä Wanyama-paketissa nuo norsun kuvat lienevät vain siksi, että Arviiti (Arvid Nordquist) tukee African Wildlife Foundation -järjestöä villieläinten suojelussa.

Jos nyt joku innostuu Kopi Luwak -kahvista, niin onhan se kallista. Tästä linkistä sitä saa tilata 100 gramman pusseissa hintaan 33,40 euroa / pussi. Puolen kilon paketille sitten tuleekin hintaa jo...

No, jospa unohdan Kopi Luwakin ja siirryn tähän Wanyama - kahviin, joka sekin on todella hyvä tummapaahtoinen kahvi. Sen pavut ovat Arabicaa ja pavut ovat pääosaltaan Afrikassa tuotettuja. Höysteenä Wanyamassa on kuulemma vähän Brasilialaista kahvia. Niin kuin olen tainnut ennenkin sanoa, niin Arviitin kahvit ovat suosikkejani heti Zoegan jälkeen. Laatu on parasta ykkösluokkaa.

Kuvassa kahvipaketin vieressä on raumalaisen OSY-tehtaan valmistama perkolaattoripannu. Pannu on jostakin 50-60 lukujen tienoilta ja siinä on hieno lasinuppi kannessa.

OSY:n pannun kyljessä on alunperin ollut tarra, jossa on ollut teksti "Ammussytytin Oy, Rauma, OSY"

OSYn historia nimittäin alkoi 20-luvun lopulla tykistön sytyttimien valmistuksella ja sota-aikana sitten tehdas tuotti tykistön ammuksia ja kranaatteja. Se bisnes sitten loppui aikanaan sattuneesta syystä kun kranaattien menekki pääsi pienenemään. Sitten siirryttiin vesihanojen valmistukseen ja siitähän ei enää ollutkaan pitkä hyppäys maitotonkkien, kattiloiden ja muiden alumiinisten kotitaloustavaroiden tekemiseen. Niissä vaiheissa tuo perkolaattorikin tuli yhdeksi OSY-tehtaan tuotteeksi. Nämä tiedot tästä blogista.

Vasemmalla kuvassa näkyy perkolaattorikeittimien iso idea. Siis syy miksi sillä saa niin hyvää kahvia, näkyy tässä kuvassa.
Syy on siinä, että kahvijauhe laitetaan tuohon kuvassa näkyvän pieniä reikiä täynnä olevan kannen alla olevaan sihtiin. Kun kahvi valmistetaan, tuosta reikälevyn keskellä olevasta putkesta pulputtaa ensin vesi kahvijauheen päälle ja kohta vesi aikansa pulputettuaan on jo muuttumassa kahviksi. Näitä perkolaattoreita sanotaankin usein pulputuspannuiksi. Nimi on hyvin valmistusmenetelmää kuvaava.

Jos vertaa perkolaattoria pressopannuun, niin se iso ero on siinä, että presso-pannussa se kahvijauhe jää pannun pohjalle kahvin valmistuttua. Perkolaattorissa jauheet jäävät tuohon sihtiin, eivätkä ole enää kosketuksissa valmiin kahvin kanssa niin kuin pressossa ovat.

Jos et ole tutustunut perkolaattorien sisuskaluihin, niin tästä alta näet sen ytimen kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Tämä OSY-perkolaattori löysi tiensä meille Kivimäen emännän blogin kautta. Huomasin hänen bloginsa kuvista, että vanhaa taloa siivotessaan he olivat löytäneet tämän pannun. Laitoin emännälle viestin, että voisiko tuon ostaa. Kaupat syntyivät ja niin pannu tuli meille ja monet kahvit sillä on jo keitetty.

Kahvit tuli keitettyä ja juotuakin tätä kirjoitellessa. Hyvää oli!

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä

Kirja Kotona viidakkokylässä kertoo tapauksen, jossa nainen joutuu miettimään kristityn aviomiehensä rakkaudettomuutta vaimoaan kohtaan. Vaimo kertoo huolensa lähetystyöntekijälle, joka ihmettelee, että miten niin miehesi ei rakasta sinua? Vaimo vastaa surullisena, että mies on kyllä muuten hyvä, mutta hän ei koskaan lyö minua.
Kirjan kotikylä on Papua-Uusi-Guinean viidakossa, ja kylän vanhan kulttuurin mukaan mies, joka ei lyönyt vaimoaan kohtuullisesti, ei välittänyt vaimostaan.

Papua on siitä erikoinen valtio, että sen kuusi ja puoli miljoonaa asukasta puhuvat 832 eri kieltä äidinkielenään. Ongelmana on se, että yli puolella noista kielistä ei ole kirjoitettua muotoa, ei kielioppia eikä tietysti mitään luettavaa tekstiä.

Kirja kertoo  kuinka Pirkko Luoma lähti kolmikymppisenä raamatunkäännöstyöhön Papualle vuonna 1978 ja asui siellä aivan vähää vaille kolmekymmentä vuotta.  Papualla hän löysi kotikylänsä urim-heimon keskuudesta, opetteli työtoverinsa kanssa heimon kielen, teki kielelle aakkoset ja kieliopin ja samalla he alkoivat kääntää raamattua heimon kielelle.

Me joilla kirjoitettu äidinkieli on "aina" ollut, emme ihan helposti tajua kuinka suuriarvoinen lahja se on meille. Luoman tarinan luettuaan ymmärrys oman kielen merkityksestä ainakin jonkin verran aukeaa.

Usein kuulee kritisoitavan lähetystyöntekijöiden työtä sen suhteen, että miksi ei niiden ihmisten siellä kaukana anneta olla rauhassa, vaan mennään tuhoamaan heidän kulttuuriaan. Joskus tuo kritiikki on varmaan ainakin osaksi oikeaan osuvaa, varsinkin jos kristillisyys on mielletty vain länsimaisen kulttuurin viemisenä kaukaisiin maihin.

Kotona viidakkokylässä kertoo paikallisen kulttuurin hyviä puolia tukevasta lähetystyöstä. Oman kirjakielen luominen oli aivan ykkösjuttu urimilaisille ja jo se edelleenkin vahvistaa heidän omaa identiteettiä.

Kristillinen usko ja Raamatun tekstit äidinkielellä luettuna toki muovaavat kulttuuria. Osa heimon kulttuuria oli henkien pelko, joka leimasi heimon koko elämää. Siihen kristillinen usko toi sanomaa hyvästä Jumalasta, joka on voimakkaampi kuin nuo pelottavat henget. Monet urimilaiset saavat oppia tuntemaan Jumalan, jota ei tarvitse pelätä, koska Jumala on rakastava ja hyvä Jumala.

Kulttuuri muuttui siltäkin osin, että miehen ja vaimon suhteen hyvyyttä ja keskinäistä rakkautta ei enää tarvinnut vahvistaa sillä, että mies löi vaimoaan. Pikkuhiljaa hyväksyttiin, että rakkaus ei tarvinnut merkikseen vaimolle annettua kohtuullista selkäsaunaa.

Urimin kielessä heijastuu luonnon ehdoilla elävän viidakkoheimon elämä. Se tekee itämaisen kulttuurin keskellä syntyneen Raamatun kääntämisen perin haasteelliseksi. Kaikille Raamatun sanoille ei ollut urimissa selkeää vastinetta ja sopivan sanan löytämiseksi piti kääntäjien tehdä paljon töitä. Yksi esimerkki tästä: sapatti. Se käännettiin urimiksi ilmaisulla päivä, jolloin istutaan hengähtämään. Parannuksen tekeminen on mahan kääntämistä ja katkeralla ihmisellä on paha maha. Sisuksien kääntely tarkoittaa urimin kielessä ajattelemista.

Jos haluat katsoa miltä urimin kieli näyttää kirjoitettuna, niin klikkaa tästä tai tästä.
Hyvä artikkeli Papuan kielitilanteesta ja raamatunkäännöstyön vaikutuksesta on myös tämä Suomen ulkoministeriön sivulta löytyvä juttu.

Kotona viidakkokylässä on kuvaus Pirkko Luoman elämästä ja kutsumuksesta, mutta samalla myös kuvaus lukijalle oudosta kulttuurista ja Jumalan sanan elämää positiivisesti muuttavasta vaikutuksesta.

Pirkon lähettäjinä olivat Suomen Lähetysseura ja Wycliffe -järjestö. 

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä. Pirkko Luoma Papua-Uudessa-Guineassa.
Sivuja 176.
Suomen Lähetysseura 2014.

Einar Odd Mortensen: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa

Tosikertomukset seikkailuista erämaissa ovat aina kiinnostaneet lukijoita, varsinkin nuoria miehiä. Itse en enää uskalla sanoa kuuluvani nuorten miesten joukkoon, mutta silti Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa oli mielenkiintoinen luettava ja seikkailukirjaksi helposti määriteltävissä. Kirjan kannen teksti kuvaa sisältöä sanoilla "Karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928".

Einar Mortensen oli norjalainen kaupunkilaisnuorukainen kun hän innostuu lähtemään Kanadaan vuonna 1925. Siellä hän päätyy turkiskauppiaaksi intiaanireservaattiin ostamaan turkiksia ja myymään kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta intiaaneille. Hänellä ei ole mitään kokemusta alasta, mutta onhan erämaassa aikaa opetella.

Mortensen kirjoitti seikkailuvuosistaan käsikirjoituksen, jonka hänen sukulaisensa löysivät vasta vuosikymmenten jälkeen. Kirja julkaistiin Norjassa vuonna 2007  ja siten kaksi vuotta myöhemmin suomeksi.

Kirjan tarinan todeksi elänyt Einar kertoo, että hänellä oli perin romanttinen kuva intiaaneista, mutta pian Kanadassa hän sai huomata, että Viimeinen mohikaani -kirjan intiaanit olivat jo aikaa sitten kuolleet. "Nykypäivänä intiaanit ovat sekoitus omaa menneisyyttään ja valkoisen miehen nykypäivää."

Kirjan tapahtumat ovat siis hyvä kuvaus 20-luvun elämästä reservaatissa, intiaanien kulttuurista, joka oli muutoksessa, kauppakomppanian ahneudesta, mutta samalla se on myös kuvaus suurten erämaiden luonnosta.

Einar eli nuo kolmisen vuotta silmät ja korvat avoinna kaikelle kokemalleen ja niinpä kirjasta löytää monta kuvakulmaa. Kuvaukset intiaanien elämästä, luonteesta, samoin kuin valkoisten metsästäjien ja kauppiaiden elämästä ja näiden kahden kulttuurin kohtaamisesta saivat minut lukijana menemään kirjan läpi nopeasti. Seuraavalle sivulle ei tarvinnut itseään houkutella - niin mielenkiintoisia kuvaukset olivat.
   
Pienetkin asiat, niin kuin hyttyset, ovat saaneet tilaa sivukaupalla. On sanottava, että enpä ole koskaan lukenut niin todentuntuista kuvausta hyttysistä kuin luin tästä Mortensenin kirjasta. Reilun viiden sivun verran hän kuvaa sitä millaisia verenhimoisia petoja Kanadan erämaissa lentävät hyttyset ovat.

"Yksi kanadalaisen hyttysen nopeasti paljastuva ominaisuus on sen lähes yliluonnollinen kestävyys ja yritteliäisyys. Se voidaan lyödä raajarikoksi. mutta häiriintymättä ja huolettomana se jatkaa heti ryömimistä ja laahaantuu uuteen paikkaan." 

Kirja kunnon seikkailuista, niistä tosikertomuksista kiinnostuneille. Tämän luettuaan voi pykälän verran viisastuneena harkita itsekin Kanadan erämaihin lähtemistä.

"Joittenkin sisimmässä soi erämaan kutsu. Keskellä kulttuurin kangistavaa vaikutusta ja ahdistavaa hengettömyyttä jotkut alkavat kaivata villiä erämaata ja vapaata elämää luonnollisine iloineen ja suruineen..."

Einar Odd Mortensen: Turkiskaupiaana intiaanireservaatissa.
Suomentanut Marja-Liisa Tolvanen.
Sivuja 148.
Minerva Kustannus Oy 2009.

Phlip Yancey: Mikä armossa on niin ihmeellistä?

Pääsiäisviikon merkeissä ajattelin esitellä kirjan, jonka sisältö on ihan yhtä pääsiäisen makuinen kuin suomalaiselle mämmi. - No, myönnettävä kyllä on, että mämmin maku on markkinavoimien ponnistuksin saatu leviämään jo pikkusen pääsiäisen kahta puolen.

Kirja on Philip Yanceyn Mikä armossa on niin ihmeellistä. Onhan nimittäin niin, että pääsiäisen keskeinen sanoma on juuri armo ja anteeksiantamus. Ja eikö niin, että kukaan meistä ei haluaisi elää maailmassa, jossa ei tunnettaisi armoa ja anteeksiantamusta?

Kirjan vieressä on vanha taulu, jonka joskus 1995 ostin Teuvalta huutokaupasta. Minulle taulun taakse kirjoitettu teksti, jossa kerrotaan, että taulu on kotoisin kaatopaikalta, on aina ollut puhutteleva. Joku kai sen oli sinne hyljännyt...

Yancey on amerikkalainen kristitty kirjailija, jonka kirjoja on paljon käännetty myös suomeksi. Hänellä on usein kirjoissaan sellainen toimittajatyylinen ote, jossa hän todella tutkien menee syvälle kulloiseenkin aiheeseensa. Niinpä tämä armokirjan tekstikin on tiukasti elämässä kiinni olevaa ja se kysyy yhä uudelleen ja uudelleen, että mitä armo on ihmisen arjessa, miten se näkyy käytännössä.

Yancey ei paneudu vain Jumalan armoon ihmistä kohtaan, vaan haastaa ihmisiä olemaan armollisia ja anteeksiantavaisia toisiaankin kohtaan. Lukija joutuu tosissaan miettimään myös sitä, että mihin saakka armo riittää. Riittääkö armo peittämään ihmisten hirmutekoja? Voiko armo olla ratkaisu ihmisten kokemaan vääryyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen?   
 
Kirjoittaja toteaa, että armossa ja anteeksiantamisessa ei toteudu oikeudenmukaisuus! Armo ei kysy, että mikä olisi tässä ja tuossa tapauksessa oikeudenmukainen ratkaisu, vaan armon saa ihminen (jos saa - ihmiset kun eivät aina ole armollisia toisiaan kohtaan), joka ei armoa ansaitsisi, ihminen, joka ei voi ja jonka ei tarvitse mitenkään hyvittää saamaansa armoa ja anteeksiantamusta. Siinä mielessä armo on vastoin kaikkea inhimillistä ajattelua.

Yanceyn ajatus on myös se, että armolla on parantava vaikutus. Se parantaa sitä ihmistä, joka saa armon, vaikka ei sitä ansaitsisi, mutta se parantaa myös ihmistä, joka osoittaa armoa toista kohtaan. Jos armon vastakohdaksi ymmärretään kosto, niin armon parantava vaikutus tulee heti ilmeiseksi.

"Minä en anna ikinä tätä anteeksi", on ihan ymmärrettävä reaktio joissain tilanteissa. Mutta vaikka se on ymmärrettävä, niin se on yleensä henkisesti aika tuhoisa sekä anteeksiannon toiselta kieltävälle ihmiselle että yhtä lailla tuhoisa sille, jolta anteeksiantamus kielletään.  

Vielä Yancey ottaa myös kristillisen seurakunnan valokeilaan ja haastaa miettimään, että näkyykö armo seurakunnassa siinä mitassa ja laadussa kuin siitä saa lukea Raamatusta. "Kristinuskoon kuuluu periaate vihata syntiä, mutta rakastaa syntistä", kirjoittaa Yancey, mutta samalla ihmettelee, että miten on mahdollista vihata ihmisen tekoja vihaamatta samalla ihmistäkin? Hänen mielestään Jeesus oli esimerkki siitä, että tämä on kuitenkin mahdollista.

Armon Jumalalta vastaanottanut ja kokenut voimaantuu osoittamaan armoa ympärillään oleville ihmisille ja samalla hän saa myös nähdä armon parantavan vaikutuksen niin omassa kuin armahtamiensa ihmisten elämässä.

Yanceyn kirjaa Mikä armossa on niin ihmeellistä? on helppo suositella jokaiselle. Se ei ole mikään saarnakirja, vaan se on helppolukuinen kirja raamatullisesta aiheesta, joka jollain tapaa koskettaa aivan jokaista ihmistä olipa ihminen kristitty tai ei.

Kirja saa lukijan ihastumaan armon suuruudesta, vihastumaan armon laajuudesta, se saa miettimään sitä kuka oikein alunperin keksi armon, miksi ihmisen olisi tarpeen oppia armahtamaan ja anteeksi antamaan - armahtamaan itseään ja armahtamaan toisia ihmisiä.

SUOSITTELEN ihan isoilla kirjaimilla!
 
Philip Yancey: Mikä armossa on niin ihmeellistä?
Suomentanut Pekka Nieminen.
Sivuja 324.
Aika Oy 1998

Puhutaanko kielillä? Kielillä puhuminen kirjassa John L. Sherrill: He puhuvat uusilla kielillä.

Kielillä puhuminen on puhututtanut viime aikoina suomalaisia ihan mediaa myöten. Eikä ihme, sillä jos kielillä puhuminen on totta, niin sehän on ihme. Ei sitä voi järjellä selittää.

Terhi Törmälehdon kirja Vaikka vuoret järkkyisivät nosti kielillä puhumisen median ja sitä kautta suomalaisten yhdeksi mielenkiintoiseksi kahvipöytäkeskustelujen aiheeksi.

Kun itse jatkoin blogilistaani kirjoistani, sattui käteen Sherrillin kirja He puhuvat uusilla kielillä. Itse olen lukenut tämän vanhan kirjan jo joskus ihan 1980 luvun alussa. Sehän oli jo silloin kohtuu vanha, painettu 1969.

Sherrillin kirja kielillä puhumisesta on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että hän itse ei ollut helluntailainen eikä hän puhunut kielillä. Hän taisi olla episkopaalisen kirkon jäsen. Sattuneesta syystä hän kiinnostui tutkimaan aihetta ja kun kirjailija / toimittaja oli, niin näki aiheessa olevan mahdollisuuksia kirjan tekemiseksi asti.

Kirja on hänen oma kertomuksensa tutkimustyöstään ja se lähtee liikkeelle New Yorkissa vuodesta 1959. Sherrill törmää erääseen henkilöön, joka oli tutustunut kristittyyn, joka puhui kielillä. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumasarja, jossa Sherrill toimittajan innolla tutustuu yhä enemmän ihmisiin, jotka kertovat puhuvansa kielillä. Heitä oli jos mistä seurakunnasta ja mitä erilaisimmista uskovien yhteisöistä. Oli korkeakirkollista väkeä ja oli duunaria jos isoja johtajiakin.

Luin kirjan nyt vuosikymmenien jälkeen uusiksi ja yllätyin sen sisällöstä positiivisesti. Sitä löytyi mielenkiintoinen katsaus kielillä puhumisen esiintymisestä eri puolilla maailmaa ihan kristillisen seurakunnan alusta saakka. Kirjan kuvaukset siitä miten Pyhän Hengen ilmiöt valtasivat alaa kristittyjen keskuudessa 60-luvun alussa USAssa olivat mielenkiintoisia. Leviäminen oli kuin kulovalkea, joka löysi uusia ja uusia laajenemisen mahdollisuuksia kaikista kirkkokunnista.

Tärkeäksi Sherrillille muodostui kysymys siitä, että olivatko nämä kielet vain ihan huuhaata, hurmosta ja joukkohysteriaa, vai oliko kysymys ihmeestä ja jopa todellisista kielistä. Tutkimuksissaan hän löytää monia tapauksia, joissa joku oli todistettavasti puhunut kieltä, jota hän ei osannut. Silti joku kuulija ymmärsi, koska osasi kyseistä kieltä.
Samalla hän huomaa myös sen, että useinkaan kieltä ei kukaan ymmärrä ja kieli tuntuu olevan vain mysteerinen kieli, jota puhujat käyttävät kummallisesti rukouskielenään. Kumpaankin ilmiöön hän löytää vahvistukset Raamatun sivuilta.

Sherrill nauhoittaa puhetta, kuunteluttaa niitä kieliasiantuntijoilla ja kysymyksiä on miehellä päässä vaikka kuinka paljon. Hän on tekemisissä asian kanssa, jota hän ei voi ymmärtää. - Mitä siitä sitten seurasi? Sen lukekoon asiasta kiinnostunut itse tästä kirjasta.

Minullakin on omat kokemukseni kielillä puhumisesta. Mielenkiintoista on ollut helluntailaisena huomata, että kielillä puhuminen on nykyisin Suomessa aivan yleistä eri seurakunnissa. Se ei ole vain helluntailaisten yksinoikeus, vaan yhtä lailla jopa luterilaisessa seurakunnassa monet puhuvat rukoillessaan kielillä. Jopa papit ja lukkaritkin. Piispoista en ole niin varma.

Oli hienoa, että Törmälehdon kirja nosti aiheen esille, mutta surku kuinka siitä seuranneissa median jutuissa kielillä puhuminen on leimattu pääsääntöisesti vielä vain helluntailaisten omaksi jutuksi. Se leima kertoo, että toimittajalta on jutun taustoitus jäänyt tekemättä kyllin hyvin. Kielillä puhuminen on maailman laajuinen ilmiö kristillisissä seurakunnissa. Kukaan ei ole pystynyt laskemaan paljonko kielillä puhujia on maailmassa, mutta olisko huonokaan arvio jos arvelisin, että kielillä puhujia on nyt noin 500-1000 miljoonaa ihmistä? Eiköhän se tuohon haarukkaan osu. Voin perustella väitteeni jos joku perusteluja haluaa. - Kuulutko sinäkin tähän kielillä puhujien joukkoon?

Lukemisen arvoinen kirja tämä ilman muuta on. Uutena sitä ei kaupoista taida saada, mutta sen verran googlasin, että antikvariaateista kyllä löytyy ja hinta on yleensä alle kympin. Kirjastoistakin kannattaa kysellä - tarkistin, että ainakin joistakin kirjastoista tämä löytyy.

John L. Sherrill: He puhuvat uusilla kielillä
Suomentanut Tytti Vanhala
Sivuja 202
Ristin Voitto 1969

Kurpitsakahvia Vaimolleni - Pumpkin coffee

Kukapa ei olisi haaveillut saavansa joskus kurpitsakahvia? Sen tekeminen on vain hivenen työläs juttu ja siksi se helposti jää tekemättä. Tässä yhtenä lauantaina ajattelin, että keitänpä vaimolle sunnuntaina aamukahviksi kurpitsakahvia - ja ei muuta kuin toimeen!

 Hain kaupasta yhden Hokkaido-kurpitsan, se kun on niin mukavan näköinenkin. Tässä työvaiheet kurpitsakahviin saakka ja vähän ylikin:

1) Halkaisin kurpitsan ja kuorin sen. Kuori on tosi kova, mutta terävällä veitsellä siitä selviää.

2) Otin siemenet kurpitsasta talteen. Irrottelin niistä ylimääräisen töhnän pois ja yritin kuivata ne. Niin, tai vaimo näiden siemenien kanssa värkkäsi.

3) Pienin kurpitsan ja laitoin palaset kattilaan kiehumaan kunnes pehmenivät.

4) Laitoimme siemenet uuniin mukavaan lämpöön paahtumaan.

5) Soseutin keitetyt kurpitsat ja lisäsin joukkoon neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottia, kookoskermaa ja vähän siirappia. Maistelin. Kurpitsan siemenetkin olivat jo paahtuneet sopivasti.

6) Otin puolet soseesta ja lisäsin siihen pari kananmunaa. Tein pikaisesti piirakkapohjan, jota esipaistoin vähän ja sitten lisäsin tämän soseen piirakan pinnalle. Uunissa noin 40 minuuttia. Makeat tuoksut!

6½) Paahdetut siemenet pääsivät myllyyn ja niistä tuli kurpitsansiemenjauhetta. Sopinee puuron päälle, leipätaikinaan ja moneen muuhunkin.

7) Otin jäljelle jääneestä soseesta desin verran ja lisäsin siihen vielä kookoskermaa, suolaa, kananmunan ja jauhoja. Laitoin tämän jääkaappiin yöksi ja paistan siitä aamulla lättyjä.

8) Vielä oli sosetta jäljellä ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan aamukahvin keittoa.

9) Tuli sunnuntaiaamu. Jo illalla käskin vaimoa nukkumaan sikeästi ja pitkään tänä aamuna. Keitin extraväkevän kahvin. Kuumensin mikrossa kahviin tulevan kurpitsasoseen (olisiko ollut pari desiä) ja kuumensin sekä vaahdotin maitoa pari desiä.

10) Paistoin illalla tekemästäni lättytaikinasta muutaman lätyn. Samalla yhdistelin suoraan mukeihin väkevän kahvin ja kurpitsasoseen sekä lisäsin kuuman maidon ja vaahdon. Koko komeuden päälle ripaus kanelia.

11) Vein kahvin, lätyt ja piirakanpalan vaimolle sänkyyn. Hän mitä ilmeisemmin heräsi sikeästä unesta lauluuni. Joimme kurpitsakahvit ja söimme tarjoilut sängyssä sunnuntain kunniaksi. Ei hassumpaa!

12) Viimein vaimokin nousi ylös ja kun kurpitsasosetta vielä oli, niin hän lisäsi siihen jauhoja ja muita aineita mielensä mukaan. Siitä syntyi taikina, josta uunissa paistettiin kurpitsarenkaita vierasvaran pikkuleiviksi.

13) Sen pituinen oli Hokkaido-kurpitsan tarina. 

 Tämän kurpitskahvijutun olen joskus julkaisut vaimoni blogissa. Ajattelin kuiten laittaa sen tähän omaanikin, kun kerran kahvista on puhe.

Tässä linkki home made pumpkin coffee sivulle 

Keitä parempaa kahvia - jauha kahvipavut itse

Se on pienestä kiinni se paremman kahvin valmistaminen. Osta pieni kahvimylly (halvimmillaan vain pari kymppiä) ja jauha kahvipavut itse kotona. Siinä se on - kahvin nauttiminen uudella tasolla!
Kun jauhat juuri ennen kahvin valmistamista, ovat aromit parhaiten tallessa vielä pannuun pööniä lisätessä ja se tuoksu... joskus siinä tuoksussa tuntuu, että tarvitseeko sittenkään kahvia edes valmistaa? Juuri sillä sekunnilla jauhetun kahvin tuoksu tuntuu joskus riittävän ihan kahvinautinnoksi asti.

Aamun jauhatuksessa Löfbergs EKO

Kohtuu tuoreista, vasta paahdetuista pavuista valmistettu kahvi on kyllä ihan erilaista kuin se kaupasta tarjouksesta ostettu kahvi, jonka päiväykset menivät mennä viikolla jo vanhoiksi.

Kerran Kemissä käydessäni löysin kahvikaupan, jossa pavut paahdettiin odottaessani. Ajoin kiireesti 120 kilometriä kotiin, jauhoin annoksen niitä vähän reilu tunti sitten paahdettuja papuja ja valmistin kahvin. - Se tuoksu!  Śe maku!

Kaupoissa on nykyään myynnissä hyvä valikoima kokonaisia kahvipapuja. Jos et ole koskaan kokeillut tätä vaihtoehtoa, niin kyllä nyt on aika kokeilla. Jos itsellä ei ole kahvimyllyä, niin ainakin isommista kaupoista löytyy kahvimylly, jota asiakkaat saavat käyttää ilmaiseksi. Itse en näitä kaupan myllyjä ole käyttänyt, kun meillä on jo aika pitkään ollut oma sähkökäyttöinen mylly keittiön pöydällä.

Myllyjä saa ostaa kodinkoneliikkeistä ja isompien markettien hyllyilläkin niitä näkyy olevan. Meidän mylly on Bodum ja hintaa sillä oli 5 euroa. Se löytyi kirpparilta ja oli sen näköinen, että tuskinpa sillä montakaan annosta oli jauhettu. Kiitin, kumarsin ja kävelin kassan kautta.

Meidän "mummomallit"

Normihinta tuolle Bodumille oli siihen aikaan noin 40 euroa, eli se on se halpa silppuavalla terällä varustettu pieni mylly. Joskus kyllä on ollut mielessä hankkia kalliimpi jauhavilla terillä varustettu malli, mutta olen vielä tähän saakka onnistunut tuon kiusauksen välttämään. Toki kalliimmilla malleilla saisi tarkemmin säädettyä karkeusastetta, mutta...

Aika moni taitaa vielä muistaa ne mummon aikaiset käsin veivattavat kahvimyllyt. Ne eivät ole             
ainoastaan historiaa, vaan näitä käsinveivattavia "mummomalleja" on edelleen myynnissä. Parhaille "mummomalleille" saa 25 vuoden takuunkin, kun sähkömyllyille annetaan yleensä vain vuoden takuu.

Voisinpa jauhaa tästä asiasta enemmänkin, mutta taidanpa lähteä kahville. Jos vaikka sunnuntain kunniaksi istuisi hetken ihan hiljaa kädessä muki kuumaa kahvia.

Mukavaa sunnuntaita kahviajatuksin kaikille!

Tästä linkistä pääset ihailemaan saksalaisia "mummomalleja" ja vähän muitakin.