sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni, kirjat 96-100.

Näyttää vuosi kohta loppuvan ja vielä puuttuu muutama kirja listalta. Tässä siis kirjat 96-100.

96) Koskimies -Somersalo: Keittotaito. Ilmeisesti tämä seitsemäs painos on vuodelta 1939. Alkuperäiset kannet ja alkulehdet olivat kadonneet siinä vaiheessa kun minä tämän sain. Tein kirjaan itse uudet kannet ja nyt kirja on siltäkin osin ihan kunnossa.
"Emäntien itsensä harkittavaksi jää, kumpaa kulloinkin on edullisempaa käyttää, voita vaiko margariinia. Milloin niiden hinnat ovat jokseenkin tasassa ja maatalouspulaa koetetaan lievittää laajentamalla kotimarkkinoita, silloin voi on asetettava ehdottomasti etusijalle. Kun taasen hinnan ero on suuri ja vientiä halutaan lisätä, korvataan voi margariinilla." Näin kirjan alkulauseessa otetaan kantaa voi / margariinikeskusteluun.
Kirjassa on 679 sivua ja vielä lisänä kahden sivun kuvaliite kirjasta 'Voileipäpöytä'.
Joitakin kirjan ohjeita on tullut kokeiltua, mutta myönnettävä on, että se yli 1600 ohjeesta on suurin osa kokeilematta. Tässä kuva kirjan parhaista vohveliohjeista. - Kirja on aikansa kulttuurihistoriaa parhaimmillaan!


97) Kaija Nieminen: Minun keittokirjani, vuodelta 1946. Tämän kirjan erikoisuus on 'pieni pikaruokien osasto'. "Muiden maiden tapaanhan meillä Suomessakin on jo kehittymässä sangen monipuolinen valmisruokateollisuus. Sen ovat synnyttäneet ja sitä jatkuvasti suosivat kaupungeissa ja tiheissä asutuskeskuksissa vallitsevat ahtaat asunto-olot, perheenäitien ansiotyössä käyminen, kotiapulaispula, yksinäisten virkanaisten ja -miesten yhä kasvava harrastus kotona ruokailemiseen, vieläpä jotkut muutkin ilmiöt nykyajan yhteiskunnassa."

98) Arstilan Pirkon keittokirja. 1986.  Arstila kertoo lukijalle, että tämä kirja alkoi oikeastaan yhdestä ainoasta paprikasta. "Siitä tuli minun kulttuurivallankumoukseni."
Vasta sivulla 42 tulee ensimmäinen ruokaohje. Alkusivut Arstila on käyttänyt esitellen kaikkia kummallisuuksia, kuten avokado, fenkoli, munakoiso, linssit ja kiinankaali.

Joskus näitä Arstilan ohjeita tuli kokeiltua useampiakin. Yksinkertainen mulligatawny on yksi kokeiltu. - Mukavaa ajankuvaa omaava keittokirja.

99) Paterson & Wright: Kaksi lihavaa leidiä. Alunperin julkaistiin 1996 Englannissa, mutta milloin lie Suomessa.
Näillä leideillä oli oma ruokaohjelmansa silloin joskus kun ruokaohjelmat eivät vielä olleet niin suosittuja kuin nyt. Suomessakin sarjaa näytettiin ja minä olin sarjan innokas katsoja.
Kirjassa on hyvät kuvat ja ohjeissakaan ei ole moittimista: Kampasimpukoita ja purjoa, Munat Drumkilbon tapaan, Viikunapalloilla täytettyä lampaanlapaa, Hunajalla silattua ankkaa inkiväärin ja greipin kera, Konjakilla maustettua palsternakkaa, Kaniinia, anjovista ja kaprista. - Siinä muutama esimerkki.
Löysin netistä näiden ikänsä hyvin syöneiden leidien vanhat kokkausohjelmatkin! Laitanpa tähän linkin ohjelmaan, jossa he tekevät muun muassa lihaa Will Morelandin tapaan. Kaikki tämän jakson ohjeet ovat päässeet kirjaankin. Taidanpa tehdä Morelandin lihan ensi viikolla jonain päivänä. 

100) Salmenkaita - Tavi: Laihdu ilman nälkää. 2004.
Lihavien leidien ja joulun jälkeen on taas palattava tähän uskomattomaan kirjaan. Kirjan nimen ilmaisemaa väitettä selitetään ensin 265 sivua ja sitten päästään ensimäiseen ruokaohjeeseen, joka on niinkin herkullisen kuuloinen kuin 'Rouva K:n aamumössö', ja koska on kysymys lahduttamisesta, niin ruokaohjeita onkin vain 22 sivua.
Tämän kirjan otan seurakseni ainakin alkavan vuoden aamukahvihetkiin. Jospa vaikka laihtuisin ilman nälkää.
 

torstai 28. joulukuuta 2017

Kirsi-Klaudia Kangas: Punainen myssy

Lukemattomien kirjojeni joukosta valitsin tämän Kirsi-Klaudia Kankaan 'Punainen myssy' -kirjan joulun ajan lukemiseksi. Tunnen kirjoittajan ainakin jossain määrin ja se toi lukemiseen omanlaisensa odotuksen. Luulin tietäväni miten ja millaista tekstiä kirjan kansien välistä löytyy, mutta siinä suhteessa yllätyin: enpäs tiennytkään! Se oli ihan positiivinen yllätys.


 Punainen myssy on tarina Eilifistä ja hänen vaimostaan Gudridista, jotka ovat jo eläkkeellä ja asuvat pienessä kveenikylässä Varangerinvuonon rannalla Norjassa. "Kaiken lisäksi Eilif on kvääni, Suomen lähtöä, lannasta pois, eikä sekään ole näillä rannoilla kunniaksi."

Gudrid on oleellinen osa kirjan tarinaa, vaikka hän jo kirjan alkusivuilla lähtee viikoksi elämänsä ensimmäiselle turistimatkalle Kreikkaan. Hän lähtee kotikylästä, jossa moni harmittelee turistien joka kesäistä määrää ja heidän ymmärtämätöntä käytöstä. "Eilifin vakaan käsityksen mukaan tulijat ovat sitä lajia ihmisiä, jotka lupaa kysymättä kurkistelevat kylän talojen ikkunoista sisään ja noukkivat porttien pieliin koristeeksi asetetut korallinpunaiset kampasimpukat matkamuistoikseen. He tekevät kaiken lisäksi synneistä suurimman – poimivat tunturin päällä olevalta suolta hillat raakoina." 

Vaimonsa lomaviikon aikana Eilif monella tapaa törmäilee oman historiansa kipeiden muistojen kanssa. Sieltä nousee niin vihaa, pelkoa kuin syyllisyyttäkin ja lopulta kaiken sen läpikäyminen avaa uuden sivun Eilifin ja Gudridin elämään.

Kirjaa lukiessa ihmettelin, että kuinka paljon voi kertoa vähästä... ja toisaalta kuinka vähässä voikin olla paljon kerrottavaa. Sivullinen ei tuossa viikossa voinut nähdä kovinkaan paljoa tapahtuvaksi Eilifin elämässä, mutta kuitenkin siellä miehen pinnan alla tapahtui paljon.

"Gudridin poissaolo kylän valtapiiristä aivan kuin avaa Eilifin silmät katsomaan tuttuja asioita uudella tavalla."

Kirsi-Klaudian teksti tuntui alussa liiankin kuvaukselliselta ja hitaasti etenevältä, mutta jo kohta se tuntui hyvältä tavalta kuvata kylän ja sen ihmisten elämää "tavanomaisten tapahtumien arkisessa maankolkassa".

Kieltämättä ehdin alussa jo kaivata, että kirjassa tapahtuisi jotakin, mutta sitten 'se jokin' alkoi hiljalleen pala kerrallaan avautua keskellä sitä tapahtumattomuutta. Kirsi-Klaudia oli saanut rakennettua kirjansa niin, että lukijan mielenkiinto ja odotus niiden tavanomaisten tapahtumien pinnan alla kätkössä olleiden asioiden esille tulemiseen säilyi ihan loppuun saakka.

Kirjoittajan tarkka kuvaus kertoi myös siitä, että hänelle tuo maisema ja siihen kuuluvien ihmisten elämä on tuttua. Kertomuksessa oli oikean elämän maku.

Kirsi-Klaudia Kangas on monitaitoinen taiteilija. Kirjoittamisen lahjan lisäksi tässä kirjassa tulee mitä kauniimmin esille hänen lahjansa piirtää. Kirjan sivuilta löytyy kymmenkunta kaunista piirrosta, jotka antavat tarinalle silmin nähtävää sisältöä.

Minulle hyvä kirja on sellainen, jossa on mielenkiintoinen tarina, mutta samalla kirjan anti ei jää vain sen lukemiseen, vaan johtaa lukijansa uusien asioiden äärelle. Tämä kirja oli juuri sellainen. Nyt pitää tarkemmin selvittää kveenien taustoja ja sitä miksi Suomesta aikoinaan muutettiin niinkin erilaiseen maisemaan kuin mitä Pohjois-Norjan maisemat ja olosuhteet ovat. Tässä pari linkkiä sinullekin tutkailtavaksi:

Kainulaisten ja suomalaisten lehti: "Aviisi/lehti oon kolmikielinen: Eniten oon ruijaa/norjaa, kainuu/kväänii ja suomee, mutta kans meänkieltä ja ruottii".

http://www.ruijan-kaiku.no/alf-nilsen-borsskog-kieli/

Ja tässä yhtä ja toista: (Kuuntelhan täältä vaikka presidentti Kekkosen puhe Kveenipatsaan paljastustilaisuudessa vuonna 1977)

http://www.jouninkootut.info/429621276

Punainen myssy oli minulle mieluista ja mukaansa tempaavaa luettavaa. Sitä se olisi varmaan sinullekin.

Kirsi-Klaudia Kangas: Punainen myssy.
Sivuja 144.
Kustantaja Väyläkirjat, 2017.



lauantai 23. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni. Kirjat 81-95.

Siivosin tänään työpöytäni ja löysin samalla melkoisen kasan kirjoja, jotka odottavat lukuvuoroa. Nämä eivät siis ole hyllyssäni, niin kuin otsikko uskaltaa väittää, vaan nämä ovat pöydälläni.
Lista on tässä alla, mutta se ei kuitenkaan ole mikään lukujärjestys. Listalla on monta mielenkiintoista kirjaa ja pariin kolmeen näistä tartun jo joulun aikana.

81)  Jari Kuusi: Veli Martinin tarina. (Väyläkirjat 2017) Keskiajan Turun seudulle sijoittuva tarina, josta ei kyllä osaa sanoa edes arvailuja ennen kuin tämän ehtii lukemaan. 

82) Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta. (Tammi 2016) Kertomus juutalaisen Blaugrundin suvun vaiheista toisen maailmansodan keskellä Puolassa ja Suomessa. Perustuu tositapahtumiin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.

83) Erik Oksanen: Summan miehet. Vanha sotakirja (1984) talvisodan yhdestä tärkeästä taistelupaikasta. Ei kovinkaan lukuintoja herättävä, mutta katotaan jos vaikka tulisi luettua. 

84) Paavo Rahko: Kievarin pojan elämää. (Omakustanne 2017) Olin Paavon 90 v. Synttäreillä auttamassa keittiöllä ja sen verran tiedän miehen taustoja, että ilman muuta tämä pitää lukea.

85) Laura Hillenbrand: Murtumaton. (Päivä 2016) Selviytymistarina toisesta maailmansodasta. Paksu kirja, 540 sivua. Selailin jo sen verran, että kiinnostus heräsi. Luin jostakin, että tästä on tehty elokuvakin ja löysin siitä pätkiä Youtubesta. 

86) Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia. (Otava 1960) Kun luin Rosa Liksomin Everstinnan, jonka taustalla on Annikki Kariniemen elämä ja avioliitto, niin ihan pakko on tutustua Kariniemen tuotantoon ja erityisesti hänen avioliittonsa anatomiaan.

87) Annikki Kariniemi: Ristilukki. (Otava 1982) Eräs ystäväni kertoi tästä kirjasta ja niinpä otin tämänkin listalle. 

88) Helena Lindsten: Olkaa hyvä ja ottakaa, pankaa sekaan ja kastakaa. (Turun yliopisto 2017) Tämä on akateeminen väitöskirja kahvinjuonnista suomalaisten maaseutukotien arjessa ja juhlassa. Eppäilen vähän ettei tule ainakaan kokonaan luettua, mutta jospa tässä olisi jotakin kahvipöytälukemista.
89) Tapani Sopanen: Reijo Blommendahl, Tehtävä Sahalinille. (Aikamedia 2017) En tunne tätä Reijoa, mutta tunnen hänen veljensä Uskon. Uskon tarinakin on uskomaton ja tiedän, että Reijossa on jotakin samaa kuin Uskossa...jotta kyllä tämä tulee luettua.

90) Janne Marttiini: Armo ja totuus. (Kirjapaino Kaleva 1963) Rovaniemellä toimivan Marttiinin puukkotehtaan perustaja Janne Marttiini oli myös saarnamies. 

91) Kay Warren: Vaarallinen antautuminen. (Päivä 2008) Seikkailukirja tämäkin. Olen lukenut joitakin Kayn miehen Rickin kirjoittamia kirjoja ja ajattelin nyt tutustua hänen vaimoonsa tämän kirjan kautta.

92) Kirsi-Klaudia Kangas: Punainen Myssy. (Väyläkirjat 2017) Kirsin pienoisromaani kertoo Eilifistä, joka elää kveenikylässä Finnmarkissa. Tunnen Kirsin ja tämäkin kirja on ’must’, eli pakko lukea. 

93) Onni Riipi: Onsku. (Väyläkirjat 2017) Tämän Onnin tunnen ja olen kuullut tarinoita hänen elämästään suoraan häneltä itseltään. Mestarihiihtäjä, tanssimuusikko ja evankelista suoraan Sodankylän korvesta. Muutama vuosi sitten menin vaimoni kanssa Onnin synttäreille Sodankylään ja vasta perillä kuulin Onnin saaneen vähän aikaisemmin jonkinlaisen halvauskohtauksen. Onni tuli sairaalasta juhlilleen pyörätuolilla ja silloin ajattelin, että tässä se taisi Onnin elämä olla. Vaan eipä ollutkaan! Mies on vielä kirjoittanut kirjan elämästään! 

94) Immaculee Ilibagiza: Elossa kertoakseen. (Kuva ja Sana 2007) Selviytymistarina Ruandan kansamurhan keskeltä. Vuonna 1994 alkoi kansanmurha, jonka kesti alle sata päivää ja jonka aikana tapettiin lähes miljoona ihmistä. Näin syksyllä videon, jolla tämä nainen kertoi kokemuksistaan ja ennen kaikkea siitä miten hän on selvinnyt kaiken kokemansa jälkeen. Se kertomus pani mietimään…

95) Richard Svensson: Ota uusi askel. (Päivä 2016) Asenteella on väliä, väittää tämä Svenssoni kirjassaan. Askel kerrallaan kohti mielekkäitä tavoitteita ja suunnan korjausta tarvittaessa. Vajaat 130 sivua. Jaoin näitä joululahjoiksi aika monelle...pitää varmaan lukea itsekin niin tietä mistä yhdessä puhutaan kun puhutaan joululahjasta.

Siinäpä ne olivat. Eppäilen vähän, että aloitan Kariniemen avioliitosta ja siinä rinnalla luen Onskun ja Ounaisen myssyn. ...vaan katotaanpa miten se järjestys lopulta menee.


 

perjantai 22. joulukuuta 2017

Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä

Ja minähän en lue tällaisia kirjoja!

Olin etsimässä kirjakaupasta lahjakirjaa ystävälle ja siinä sattui käteen 'Onnellisen avioliiton reseptejä'. Kannessa vaaleanpunaisia ruusuja ja koko kansi sävysävyyn ruusujen kanssa. Yläkulmassa "Herkullinen avioliitto-opas. Tämä on pakko lukea. Gloria."

Eikö se Gloria ole joku naistenlehti?

Hetken kääntelin kirjaa käsissäni ja ensimmäinen ajatus oli, että minä en lue tällaisia kirjoja. Toinen ajatus oli, että kun tämä ei maksa kuin 4:90, niin ihan sama - taidanpa ostaa. 

Mieleen tuli jostakin 25 vuoden takaa tilanne, jossa olin poikien kanssa Kauhajoella ostoksilla. Vaimolle, elikä poikien äidille, piti ostaa lahja ja parkkeerasin auton naisten alusasuliikkeen näyteikkunan eteen.
- No niin pojat, mennääpä ostoksille.
Takapenkiltä kuului tuhinaa kun seitsemän vuotias aukoi turvavöitä.
- Iskä! Miehet ei mene tuommoseen kauppaan!
Se oli tiukan sävyinen kommentti, mutta sain pojat kuitenkin houkuteltua mukaan ja lahjaostos tuli tehtyä. 

'Onnellisen avioliiton reseptejä' imaisi minut mukaansa heti esipuheen luettuani. Tai oikeastaan sen teki jo esilehdellä ollut siteeraus M. Scott Peck'in sanoista: "Oikea rakkaus ei ole hurmaantunut tunne. Se on sitoutunut, punnittu päätös.

Missään vaiheessa lukeminen ei alkanut maistumaan puulta, mutta vei se silti aikaa melkoisesti. Luin nimittäin aina nukkumaan mennessä muutaman sivun kerrallaan ja sillä tahdilla 334 sivun lukemiseen piti käyttää aika monta iltaa.

Olen tässä matkan varrella lukenut aika paljon avioliittokirjoja, jotka ovat olleet neuvoja (sinänsä hyviä) täynnänsä. Tämä kirja oli kuitenkin tehty romaanin muotoon ja niinpä tässä ei ollut numeroituja neuvoja ykkösestä sataan, joilla saa aikaan onnellisen ja kestävän liiton. Ne hyvät ajatukset avioliitosta tulivat esiin mukavasti muun kerronnan ohessa ja se tuntui hyvältä.

Nyt jo tässä vaiheessa pitää sanoa, että olihan hyvä ja hyvin luettava kirja. Kenelle tätä suosittelisi? No, tietysti jokaiselle avioliittoa suunnittelevalle, jokaiselle avioliitossa olevalle ja jokaiselle avioeroa suunnittelevalle. Näille nyt ainakin.

Mikä tässä kirjassa sitten oli niin hyvää? Ensinnäkin se, että tämä oli mukavalla juonella varustettu romaani. Niin ja oikeastaan tässä oli kaksi juonta, jotka punoutuivat mukavasti yhteen. Toiseksi tässä oli paljon sitä avioviisautta, jota parhaimmillaan voi löytyä pitkään avioliitossa olleilta. Komanneksi huumori. Ja neljänneksi... no, lue itse ja ylläty.

Pari siteerausta kirjan loppupuolelta:

- Ei tarvitse tuntea rakkautta voidakseen antaa rakkautta.
- Ei ole kovin imartelevaa, että minulta meni niin kauan aivan yksinkertaisen asian tajuamiseen: annettu lupaus pidetään. Eikä vain siihen asti kun se lakkaa huvittamasta, kun olo alkaa tuntua ikävystyneeltä, levottomalta, tai joku kiinnostavampi, jännittävämpi ihminen tulee vastaan. Ei, silloin kun luvataan tehdä jotakin, se myös tehdään.
- Sanotaan, ettei onnellista avioliittoa ole olemassakaan, mutta se ei ole totta. Onnellinen avioliitto on sellainen, jossa kaksi ihmistä elää yhdessä lähes koko elämänsä, kunnes kuolema heidät erottaa. Helpoa avioliittoa ei sen sijaan ole olemassa. Jostain syystä me vain oletamme, että rakkauden pitäisi olla helppoa.

Nuo siteeraukset on poimittu kaikki eri sivuilta ja monta muutakin sieltä voisi poimia. Niin kuin senkin, että "Voi sitoutua rakastamaan, mutta ei voi oikeasti rakastaa, ellei sitoudu."

Olen perin tyytyväinen, että pääsin yli kirjan kannen antamasta ensivaikutelmasta. Vähällä se kyllä oli... mutta nyt sen luettuani totean vain, että johan oli hyvä. Suosittelen niin miehille kuin naisillekin.

Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä.
Suomennos: Helinä Kangas.

Päällys: Helena Modder.
Sivuja 334.
Kustantaja: Bazar.  
Kuva kustantajan sivulta

torstai 14. joulukuuta 2017

Wilson Coffee ja uusi vanha El-Rod perkolaattori

Ruokakaupan kahvihyllyssä oli paketti, jota en ole ennen huomannut. Paketin kyljessä luki Wilson Coffee.  Paahtoaste oli laitettu näkyvästi paketin kylkeen ja valittavana oli paahtoasteet 3, 4 ja 5. Aikani paketteja hipelöityäni valitsin nelosen.



Paketin tekstit eivät vain kerro, että juomalla kahviamme juot maailman parasta kahvia, vaan nykyajan malliin vihjataan, että juomalla tätä autat kenialaisia viljelijäperheitä saamaan jopa paremmat koulutusmahdollisuuden lapsilleen.

Firma on palkannut Keniasta kotoisin olevan suomalaisen Wilson Kirwan kahvilähettilääkseen ja hänen kuvansa on tietysti paketin kyljessä. Wilson - varmaan muistatkin - oli aikoinaan melkoinen keskimatkojen juoksija. Ja vielä sekin, että vuonna 2008 hänet valitsi joku taho vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.

Hesari kyllä uutisoi, että Wilson lähti kahvibisnekseen tietämättä siitä yhtään mitään, mutta väliäkö tuolla? Sen kahvin alkutuotannon hän kyllä on nähnyt kenialaisen kotikylänsä maisemissa ja positiivisena suomalaisena sopii oikein hyvin suomalaisen kahvinjuontiurheilun esittelijäksi.

Kahvi kaupasta kotiin ja saman tien Wilson Coffee -paketti auki ja ja ei muuta kuin kahviksi. Paahto näytti silmämääräisesti arvioiden olevan minulle oikein sopivaa. Valmis kahvi maistui mukavan pehmeältä ja heti sellaiselta, että tätä ostan jatkossakin. Paahtoaste kolmosta tuskin ostan, mutta se vitonen pitää testata seuraavaksi.

Nelosen paahtoaste on sellainen, että tämä kahvi on parhaimmillaan mustana. Maito teki maun turhankin loivaksi.

Taidanpa vielä tänään ajaa kaupan kautta ja käyn ostamassa Wilson Coffee vitosen ja sekin pitää tarkistaa, että onko nelosta papuina saatavilla täällä Rovaniemen kaupassa. Netti kun kertoi, että papujankin saa... ostettava on jos niitä löytyy.

Myönnän, että ennen maistelua arvailin, että taas yksi kahvi, joka ei myisi muuten kuin jollakin "wilsonilla", mutta nyt kun olen puoli pakettia kahvitellut, nin enpä voi muuta kuin kiitellä hyvästä kahvista. Harvoin löytää uuden kahvimerkin, joka heti ensihörpyistä alkaen sytyttäisi näin vuolaisiin kiitoksiin. 

Wilson Coffeen kanssa samalle päivälle sattui vielä viimesen päälle hyvä kirpparilöytö. Siinä se oli kirpparin hyllyllä kiiltelevänä ja aivan kuin uutena: El-Rod perkolaattori, 3/4 litran keitin, samanlainen kuin keittiön hyllyssä ja paljon käytettynä meillä jo onkin.

Opan El-Rod perkolaattorit on aina leimattu vuosileimalla ja se kertoi tämän löydön olevan kuusi vuotta vanhempi kuin meillä pitkään käytössä ollut kaverinsa.

Ajattelehan! Tämä uusi keitin on vuodelta 1966, eli ikää on jo 51 vuotta!

Vaimo kyllä sanoi lievä moite äänessään, että ei me enää yhtään kahvikeitintä tarvita, hyllyt on jo täynnä!
Vakuutin hänelle, että teemme valtakunnallisestikin arvokasta kulttuurihistoriallista säilytystyötä ostamalla tällaiset arvopannut hyllyymme. Ja vielä sekin, että sitten kun elämme pienillä eläkkeillä vanhuuttamme, niin voimme pannu kerrallaan myydä nämä pois saadaksemme ostettua terveydenhoitopalveluja itsellemme.

Sitten kun vaimo vähän hiveli pannun pintaa, niin johan heltyi hänkin ihan hymyyn asti ja sanoi, että laitahan tuonne hyllyyn toisten joukkoon.









Sinnehän se pannu sitten pääsi - toisten joukkoon.