Jatkan Suomi 100 vuotta ja 100 kirjaa hyllystäni sarjaa. Vuorossa kirjat 31-40.
31)
C.B. Gaunitz: Karhunkaataja Klomma. 1945. Kirjan takakannessa
kirjan sisältöä kuvataan näin: ”Se tuoksuu jo kaukaa Lapille:
suovedelle, leiritulensavulle ja hiestyneelle villalle – autettisia
tuoksuja, jotka saavat jokaisen Lapin-hullun liikuttumaan
kiitollisuudesta.” No, tuo oli ruotsalaisen arvioijan kuvaus Lapin
tuoksuista, ja se arvio on arvioitava siinä valossa. Kirja on kuiten
jäänyt itsellekin mieleen niin mukavana lukukokemuksena, että se
on saanut paikkansa hyllyssä.
32)
A.A. Milne: Nalle Puh. 1966. ”Nyt minä ymmärrän, sanoi Nalle
Puh. - Olen ollut yksinkertainen ja antanut pettää itseäni, sanoi
hän, ja olen karhu, jolla ei ole minkäänlaisia aivoja.
-
Olenko minä? Sanoi Puh toiveikkaasti. Ja sitten hänen kasvonsa
alkoivat yht’äkkiä loistaa. - Joka tapauksessa on pian aamiaisaika.
Ja
sitten hän lähti kotiin syömään.”
33) Samuli Paulaharju: Vanhaa Lappia ja Peräpohjolaa. 1963. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1923 ja sen aineisto on kerätty Lapin matkoilla 1920-1923. Kirjailijana ja kansanperinteen kerääjänä Paulaharju on tuon yhdistelmän suomalainen ykkösnimi. Paljon puuttuisi jos hänen kuvauksiaan vanhasta Suomesta ei olisi. Minulle ehkä mieluisin hänen kirjoistaan on kirja Härmän aukeilta, mutta ihan siinä toisena on tämä Lapin ja Peräpohjolan kuvaus. Lue ja tiedä!
34) Niilo Tuomenoksa: Amerikkaa pitkin ja poikin. 1955. Tuomenoksa oli alkujaan metodistikirkon pappi, mutta toimi myöhemmin myös luterilaisen kirkon piirissä. Hän oli pitkään hengellisessä työssä myös Amerikassa ja tässä kirjassa hän kertoo kokemuksistaan siellä ja kohtaamisistaan suomalaisten kanssa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Suomi 100 vuotta historiaa tämäkin. Mielenkiintoinen ainakin minulle.
35) Erno Paasilinna: Kaukainen Pohjola. 1968. Paasilinna on koonnut kirjaansa valikoiman Arktiksen kuvauksia. Kirja alkaa 400 -luvulla eKr syntyneestä Herodotoksen tekstistä ja päättyy 26 kirjoittajan jälkeen kertomukseen ydinsukellusvene Nautiluksen matkaan jossa se
36) Mervi Naakka-Korhonen: Halpa hinta – pitkä matka. 1988. Tähän on koottu niin sanottujen laukkuryssien historiaa. He olivat rajantakaisista karjalaiskylistä liikkeelle lähteneitä kulkukauppiaita. Pitkä matka on ollut noista ajoita tänne sitymarkettien ja rismojen aikakauteen.
37) James Herriot: Elämäni koirat. 1987. Joskus vuosia sitten, oli omassa työssäni joutumassa tyhjiöön. Voit ehkä arvata mitä tarkoitan. Ehkä et. No, kuitenkin menin kirjastoon ja etsin sopivan kevyttä luettavaa. Sattui kouraan Herriotin kirja ja sen kanssa menin kotiin. Luin sen melkein ahmimalla ja pääsin tyhjiötunteesta avaralle. Se oli kuin lääkettä sen hetken tilanteeseen. Kirja sai arvostukseni ja löydettyäni sen vielä kirpparilta omaksi, se sai paikan kirjahyllyssä.
38)
Veijo Meri: Sanojen synty. Etymologinen sanakirja. 1982.”Tämä
kirja on amatöörin amatööreille tekemä. Sen tarkoitus on
ällistyttää, yllättää ja huvittaa lukijaa.” Niin Meri itse
kuvaa kirjaansa, josta löytyy vaikka selvitys siitä, mitä sana
’ymmärtää’ alunperin tarkoitti. Paljon ihan mukavia selityksiä
sanojen alkuperästä, siitä etymologiasta.
39) Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa. 1985. Kirja suomalaisista ihannesiirtokunnista 1700-luvulta nykypäivään. Aina silloin tällöin jonkinlainen joukko suomalaisia on innostunut ajatuksesta muuttaa jonnekin kauas ja perustaa sinne ihanneyhteisö, jossa kaikki toimisi hienosti ihmissuhteista työhön ja talouteen saakka. Kirjassa kerrotaan kahdeksastatoista yrityksestä eri puolilla maailmaa. Mielenkiintoisia tarinoita, vaikka yrityksiksi ne ovat jääneet. Onnistumisia ei juuri ole olemassa. Yritykset ovat kaatuneet monenlaisiin vaikeuksiin, joista vähimpiä ei ole olleet ne ihanneyhteisöjen ihmiset itse.
40) Arto Juurakko: Lemmen leimahruksia. 2010. Tämä kirja ei mitenkään sovi noiden edellä olevien kanssa samaan listaan. Tämä on nimittäin aito ja oikea rakkausrunokirja. Ja vieläpä pohojalaanen rakkausrunokirja. Jotenkin vaan tämän sykkeeseen on meikäläisen helppo yhtyä. Niinkuin tuokin runo ’Rakkahan vaikutuspiiris’ ”Kun hymyilet, lämpenöö miäleni nopiampaa ku Harvian kiuvvas kesäheltehellä.” Siitä se runo vielä jatkuu kahden säkeistön verran. Ja ihan yhtä hyvillä ajatuksilla pohojalaasittain miehen kirjoittamana. Ihan syräntäni lämmittää.
Herriotin "Kaikenkarvaisia" on meillä katsottu dvd:ltä. Nalle Puhia luettu puolestaan lehtinä. Niistäkin ne vähän vanhemmat on parempia. Uusimmissa on vain ehkä pari kunnon tarinaa ja sitten puuhastelusivuja enemmänkin.
VastaaPoistaNalle Puh -tarinoihin liittyy jotakin sellaista, että se on aina vaan hyvä. Vuosikymmenet eivät ole sitä haalistaneet. Ja sitäkin se on hyvä satu, että mielenkiinnolla sitä lukee aikuinen ihminenkin. Jotakin ajatonta viisautta siinä on.
Poista