keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Aamu ja Zoega Mollbergs Blanding

Tämä aamu oli taas se, jolloin olisi halunnut nukkua pitempään. Normaalisti meillä ei herätyskello soi aamuisin, mutta tänä aamuna soi. Ensimmäinen liikkeellelähtö oli nimittäin sen verran aikuisin aamulla, että piti aikataulu varmistaa kellolla.
Hetken harkitsin aamukahvitarpeiden jauhamista pavuista, mutta päädyin sitten vain ottamaan kaapista paketin valmiiksijauhettua Zoegaa. Niitä oli siellä kolme erilaista tyrkyllä, mutta valinta oli helppo. Mollbergs Blandning vei voiton jo paketin ulkonäön perusteella ja kun sisältökin on varmaa tavaraa niin mikäpä ettei?

Tästä se päivä alkaa: Mollbergs Blandning

  
Mollbergs on tuhdin tummaksi paahdettua vahvaa kahvia. Sopivaa niin mustana kuin maidonkin kanssa juotavaksi. Kun vielä sen hapokkuus on alhainen, niin se on minulle oikein sopiva aamukahvi.
Pressopannu olisi ollut Mollbergsille paras vaihtoehto - ilman muuta. Mutta kun kiire oli, niin laitoin pienen Aromaboyn töihin. 
Yleensä kun meillä avataan uusi kahvipaketti, niin ennen kuin se on tyhjä, siitä on valmistettu kahvia vähintäänkin kolmella, neljällä eri keittimellä. Sillä tavalla pääsee kyseisen kahvimerkin sisälle kaikkein parhaiten. Presso tuo usein esille kahvin parhaat puolet, mutta yhtä lailla mutteri antaa taas uusia sävyjä kahvin makuun. Aeropress tuo omansa, eikä perkolaattoriankaan kannata jättää käyttämättä.
Nyt kolmen mukillisen jälkeen on mukava jatkaa tätäkin päivää. Työohjelmaa tuntuu olevan aamusta myöhäiseen iltaan ja kun vielä koko ajan on ilmassa jonkinlainen yllätysmomentin mahdollisuus, niin onhan sitä taas päivässä haastetta. - Vaan eiköhän se tästä...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti