lauantai 27. tammikuuta 2018

Siivouspäivän nautintoa

Lauantai. Siivouspäivä. Lupasin frouvalle, että tänään vien päätökseen työhuoneeni siivouksen ja järjestelyn, jonka aloitin vuoden vaiheessa.
Frouvan ottaessa imurin esille, katsoin parhaimmaksi keittää kahvit. Unkarista ostettu Omnia Classic jotenkin tuntuu sopivimmalta tähän siivouspäivään. Vaikka Omnia on ostettu Budapestista, niin tuotemerkin takana on hollantilainenDouwe Egberts kahvifirma.
Douwe Egberts logo.png 











Siivouspäivän kunniaksi päätin keittää kahvit mutteripannulla. Siihen sitten päälle vaahdotettua kookosmaitoa pikkasen tomusokerilla maustettuna.

Makumuistiin on jäänyt Budapestin reissuilta Corvinin kauppakeskuksessa yhden kahvilan kookoslatte. Jos pitää kookoksesta ja kahvista, niin kookoksen ja kahvin yhdistelmä latten muodossa on jotakin aivan... miten sen sanoisi...

 
Kookosmaidon vaahdotin tuolla sähkökäyttöisellä vaahdottimella. Ei se vaahto kovin paksuksi tullut, mutta ihan ok se kuiten oli.

Ei muuta kuin kahvi kuppiin, kookosmaitovaahto päälle ja kaiken kruunuksi ripaus kanelia.

Yhdistelmä oli mielestäni hyvä, mutta vaimo ei ollut ihan niin ihastuksissaan kuin minä. Hänelle ongelma taisi olla lopulta kookosmaidon rasvaisuus ja raskaus...se teki kahvista melko paksua.

Joskus olen tehnyt saman vaahdottaen maidon ja kookosmaidon sekoitusta, jolloin yhdistelmästä jää pois iso osa rasvasta. ...No se saattaa olla jopa parempi versio tästä herkusta.






Tuoksulla on kahvinjuonnissa iso merkitys. Tässä kupillisessa kanelin, kookoksen ja kahvin tuoksu yhdistyvät ihan lauantailumoukseksi.

Ei siivouspäivä hassumpi ole tämmösen kahvin kera. Jospa saisin tuon huoneen vielä tänään järjestykseen, niin kaikki ok.


torstai 25. tammikuuta 2018

Paavo Rahko: Kievarin pojan elämää

Se oli joulukuuta kun Paavo täytti 90 ja minäkin olin ihan kutsuttuna mukana juhlilla. Vaimollani, joka tunsi Paavon jo entuudestaan, sai nimittäin työkeikan noihin juhliin liittyen ja vaimo sitten Paavon suostumuksella kutsui minutkin juhliin. Minun osani oli tehdä juhlavieraille perunamuusia kattilallinen aina kerrallaan sen mukaan kuin vieraita pitkin päivää tuli. Melkein olin ylpeä perunamuusin osaamisestani.

"Kievarin pojan elämää" taisi olla vielä silloin melkein uunituore ja sitä oli jaossa synttäreillä. Ihan isolla mielenkiinnolla otin Paavon kirjan luettavaksi. Kun tietää kirjoittajan ja jotenkin tuntee kirjan maisemat, kirja saa sisältöä enemmän kuin se mitä tekstiin on kirjoitettu.



Paavon kirjan alaotsikkona on "Elämää ja sattumuksia lapsuuteni Nivakylässä". Kuka se olikaan se laulaja, joka lauloi, että "jokainen ihminen on laulun arvoinen"? Tätä kirjaa lukiessa ajatuksiin tuli, että ihan varmasti jokainen ihminen on vähintäänkin yhden kirjan arvoinen. Jokaisen elämäntarina on muistiin merkitsemisen arvoinen ja kunhan vain osaa sieltä kaivaa ne tärkeät jutut, niin kyllä niissä on ainekset kirjaan.

Paavon kirjan parasta osaa ovat hänen tarinansa lapsuudesta ja nuoruudesta. Se miten asiat on tehty, nähty ja ajateltu sotien kahta puolen, ovat mielenkiintoista luettavaa. Kirjan loppuosan tarinat 50-luvulta eteenpäin olisi kyllä voinut pääosin jättää seuraavaan kirjaan ja ottaa tilalle muutama juttu lisää sodan jälkeisistä tunnelmista. Nivakylä kun on tuossa Rovaniemen kupeessa ja sodan lopuksi saksalaiset tuhosivat nämä seudut perusteellisesti ja siinä meni Paavon kotitalokin tuhkaksi. Tästä tilanteesta ja sen ajan tunnelmista olisin halunnut lukea paavokohtaisia ajatuksia enemmänkin. 

Ensi kesää ajatellen löysin kirjan sivuilta tiedon hyvästä mustikkapaikasta. Paavo oli siellä muutama vuosi sitten mustikkareissullaan nähnyt karhun aika läheltä, mutta aikansa karjahdeltuaan hän onnistui ajamaan sen pois. Tuskinpa se karhu siellä enää muita pelottelee?

Paavon lapsuuden onkipaikka Viiksjärvellä olisi mukava käydä katsomassa ja kokemassa. Silloin Paavon lapsuudessa sinne pääsi vain metsän läpi kävellen, mutta nyt netin kartta kertoo, että autolla taitaa päästä perille saakka. Niin on maailma muuttunut!

Paavon kirja on BoD-kustantamon tuote. Itsekin tein isäni sotatarinoista kirjan BoD:in kautta ja olin ihan tyytyväinen firman palveluhin. Tätä mahdollisuutta luovuutensa esille tuomiseksi soisi useampien rohkeasti käyttävän. Suuria lukijamääriä näillä tuskin tavoitetaan, mutta silti näin toteutetut kirjan ovat hyvinkin kaiken vaivan arvoisia.

Paavon kirjan voi hankkia BoD:n nettikaupan kautta ihan edullisesti. Linkki kauppaan on tässä. 

Jos sieltä tietokoneesi pöytälaatikosta löytyy tekstejä ja niiden saaminen kirjaksi kiinnostaa, niin otappa asioista selvää. BoD on yksi mahdollisuus. 

Kiitos Paavo, että kirjoitit ja sain kirjasi luettavaksi! Vielä ehdit hyvinkin muistelmiasi jatkaa toiseenkin kirjaan. - Sitä odotellessa!

Paavo Rahko: Kievarin pojan elämää
Sivuja 294
BoD 2017

torstai 18. tammikuuta 2018

Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta

Kirja juutalaisen Blaugrundin suvun vaiheista toisen maailmansodan aikaisessa Puolassa ja Suomessa on kirja, joka olisi kyllä syytä jokaisen tämän omankin aikamme kehityksen suuntaa miettivän lukea.



Minä aloitin kirjan sillä ajatuksella, että luen sen parin kolmen viikon aikana pienissä pätkissä, mutta toisin siinä kävi. Pari kolme päivää ja kirja oli jo luettu!

Minulla oli vielä tuoreessa lukumuistissa Rosa Liksomin Everstinna, joka sekin antoi kuvaa natsi-ideologian vaikutuksesta ihmisiin ja yhteiskuntaan. Ei enää kirjeitä Puolasta on tuon pääosaltaan fiktiivisen Everstinna-tarinaan verratuna täynnä todellisia tapahtumia yhden suvun elämästä. Toki Everstinnassakin isot tapahtumaraamit ovat todellisuutta, mutta tässä se iso todellisuus kerrotaan todellisten ihmisten ihan oikeasti eletyn elämän kautta.

Kirjan kirjoittaja Simo Muir on juutalaisen kulttuurin tutkija ja hänen erikoisalaansa ovat olleet jiddisin kieli ja siinä ohessa hän on tutkinut juutalaisen yhteisön elämää sota-ajan Suomessa.

Kirja teksti vuorottelee Puolan ja Suomen tapahtumissa ja tapahtumien kontrasti näiden kahden maan välillä suorastaan kauhistuttaa. Siinä vaiheessa kun Puolassa jo tapettiin juutalaisia melkeinpä päätyönä, eletiin Suomen juutalaisyhteisössä sota-ajan suomalaista normaalia elämää.

Kirjan sisältö saa raaminsa pitkälti Blaugrundin perheen Puolasta Suomeen saamien kirjeiden ja postikortien välittämien tietojen kautta. Niiden rinnalla on tietysti holokaustista selvinneiden suvun jäsenten kertomukset Puolan tapahtumista sota-aikana.

Natsi-Saksa piti parhaansa mukaan kaikki tekemänsä kauheudet mahdollisimman hyvin salassa, mutta vähitellen Suomen juutalaisetkin  ymmärsivät, että Puolassa ja kaikkialla Saksan valtaamilla alueilla oli käynnissä totaalinen juutalaisen kansan tuhoaminen. Kun kirjeiden tulo Puolasta loppui, Suomessa asuva suku ymmärsi, että Puolassa olevat sukulaiset on tapettu. Ainoastaan muutama suvun jäsen selvisi hengissä läpi kamalien kohtaloiden.

Olen vuosien varrella lukenut useita holokaustista kertovia kirjoja, eli asia sinänsä on tuttu. Kuitenkin tämä kirja veti taas lukijansa hiljaiseksi... Sekin tuli mieleen, että vaikka tapahtumat tuntuvat kaukaisilta sekä kilometreissä että ajassa, niin esimerkiksi oma isäni oli noihin aikoihin jo nuori mies. Ja hän oli lähes viisi vuotta mukana sodassa, jonka yhdestä puolesta Ei enää kirjeitä Puolasta kertoo. Eli ei siitä niin kauaa ole?

Luin äsken netistä, että Saksan ulkopuolella Hitlerin suunnitelmista tiedettiin jo joulukuussa 1942. Liittoutuneilla oli tuolloin tieto että natsit olivat tappaneet siihen mennessä 2,5 miljoonaa juutalaista. Karmeaa on, että vaikka keinoja olisi kyllä ollut, niin liittoutuneet eivät puuttuneet asiaan sellaisilla keinoilla, joilla tappamiseen olisi voitu vaikuttaa. Loppu tappamiselle tuli vasta sodan loppuessa.

Ota nyt ja lue tämä kirja. Sen teksti ei ole mitään kuvailevaa kauheutta täynnä, mutta silti se on todella vaikuttava kirja. Nykyinen Eurooppa ja sen asukkaat eivät saa koskaan unohtaa mikä oli osa toisen maailmansodan ydintä: pyrkimys tuhota juutalainen kansa totaalisesti, viimeistä myöten. - Emme saa unohtaa!

Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta
Sivuja 296.
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016.

   


sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta - 100 kirjaa hyllyssäni, kirjat 96-100.

Näyttää vuosi kohta loppuvan ja vielä puuttuu muutama kirja listalta. Tässä siis kirjat 96-100.

96) Koskimies -Somersalo: Keittotaito. Ilmeisesti tämä seitsemäs painos on vuodelta 1939. Alkuperäiset kannet ja alkulehdet olivat kadonneet siinä vaiheessa kun minä tämän sain. Tein kirjaan itse uudet kannet ja nyt kirja on siltäkin osin ihan kunnossa.
"Emäntien itsensä harkittavaksi jää, kumpaa kulloinkin on edullisempaa käyttää, voita vaiko margariinia. Milloin niiden hinnat ovat jokseenkin tasassa ja maatalouspulaa koetetaan lievittää laajentamalla kotimarkkinoita, silloin voi on asetettava ehdottomasti etusijalle. Kun taasen hinnan ero on suuri ja vientiä halutaan lisätä, korvataan voi margariinilla." Näin kirjan alkulauseessa otetaan kantaa voi / margariinikeskusteluun.
Kirjassa on 679 sivua ja vielä lisänä kahden sivun kuvaliite kirjasta 'Voileipäpöytä'.
Joitakin kirjan ohjeita on tullut kokeiltua, mutta myönnettävä on, että se yli 1600 ohjeesta on suurin osa kokeilematta. Tässä kuva kirjan parhaista vohveliohjeista. - Kirja on aikansa kulttuurihistoriaa parhaimmillaan!


97) Kaija Nieminen: Minun keittokirjani, vuodelta 1946. Tämän kirjan erikoisuus on 'pieni pikaruokien osasto'. "Muiden maiden tapaanhan meillä Suomessakin on jo kehittymässä sangen monipuolinen valmisruokateollisuus. Sen ovat synnyttäneet ja sitä jatkuvasti suosivat kaupungeissa ja tiheissä asutuskeskuksissa vallitsevat ahtaat asunto-olot, perheenäitien ansiotyössä käyminen, kotiapulaispula, yksinäisten virkanaisten ja -miesten yhä kasvava harrastus kotona ruokailemiseen, vieläpä jotkut muutkin ilmiöt nykyajan yhteiskunnassa."

98) Arstilan Pirkon keittokirja. 1986.  Arstila kertoo lukijalle, että tämä kirja alkoi oikeastaan yhdestä ainoasta paprikasta. "Siitä tuli minun kulttuurivallankumoukseni."
Vasta sivulla 42 tulee ensimmäinen ruokaohje. Alkusivut Arstila on käyttänyt esitellen kaikkia kummallisuuksia, kuten avokado, fenkoli, munakoiso, linssit ja kiinankaali.

Joskus näitä Arstilan ohjeita tuli kokeiltua useampiakin. Yksinkertainen mulligatawny on yksi kokeiltu. - Mukavaa ajankuvaa omaava keittokirja.

99) Paterson & Wright: Kaksi lihavaa leidiä. Alunperin julkaistiin 1996 Englannissa, mutta milloin lie Suomessa.
Näillä leideillä oli oma ruokaohjelmansa silloin joskus kun ruokaohjelmat eivät vielä olleet niin suosittuja kuin nyt. Suomessakin sarjaa näytettiin ja minä olin sarjan innokas katsoja.
Kirjassa on hyvät kuvat ja ohjeissakaan ei ole moittimista: Kampasimpukoita ja purjoa, Munat Drumkilbon tapaan, Viikunapalloilla täytettyä lampaanlapaa, Hunajalla silattua ankkaa inkiväärin ja greipin kera, Konjakilla maustettua palsternakkaa, Kaniinia, anjovista ja kaprista. - Siinä muutama esimerkki.
Löysin netistä näiden ikänsä hyvin syöneiden leidien vanhat kokkausohjelmatkin! Laitanpa tähän linkin ohjelmaan, jossa he tekevät muun muassa lihaa Will Morelandin tapaan. Kaikki tämän jakson ohjeet ovat päässeet kirjaankin. Taidanpa tehdä Morelandin lihan ensi viikolla jonain päivänä. 

100) Salmenkaita - Tavi: Laihdu ilman nälkää. 2004.
Lihavien leidien ja joulun jälkeen on taas palattava tähän uskomattomaan kirjaan. Kirjan nimen ilmaisemaa väitettä selitetään ensin 265 sivua ja sitten päästään ensimäiseen ruokaohjeeseen, joka on niinkin herkullisen kuuloinen kuin 'Rouva K:n aamumössö', ja koska on kysymys lahduttamisesta, niin ruokaohjeita onkin vain 22 sivua.
Tämän kirjan otan seurakseni ainakin alkavan vuoden aamukahvihetkiin. Jospa vaikka laihtuisin ilman nälkää.