lauantai 4. maaliskuuta 2017

Iris Pasternack: Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?


Ystäväni antoi vihjeen tästä kirjasta. Hän ei ollut tätä itse lukenut, mutta jossain lehdessä Tautitehdas oli mainittu ja ystäväni kertoi kiinnostuneensa kirjasta. Niinpä ei muuta kuin kirjastoon ja siellähän se olla köllötti hyllyssä 59.5.

Tautitehtaan toiseksi viimeisellä sivulla se on sanottu. Nimittäin se, että "tosiasiat on kuitenkin tunnustettava: elämä on kuolemaan johtava sairaus, eikä lääketiede pysty tätä sairautta parantamaan".

Iris Pasternack on suomalainen lääkäri, joka työskentelee terveydenhoidon menetelmien arvioijana. Kirjan teksti on selkeää luettavaa ilman turhia lääketieteellisiä termejä, eikä se maistunut ollenkaan niin poleemiselta tekstiltä kuin odotin.

Tuolla lääketieteen maailmassa ollaan enenevässä määrin huolestuttu jatkuvasti lisääntyvästä ihmisten testaamisesta, testituloksista vääjäämättä syntyvästä potilaiden ylidiagnosoinnista ja entistä varhaisemmassa vaiheessa aloitettavasta hoitamisesta.

Testaaminen on hyvä ja tarpeellista, vakuuttaa Pasternack ja vakuuttaa, että sitä kautta voidaan pelastaa ihmishenkiä, mutta samaan aikaan tämä testaaminen johtaa myös terveiden ja siis oireettomien ihmisten hoitamiseen. Se hoitaminen tarkoittaa sitten turhia lääkkeitä ja jopa turhia kirurgisia toimenpiteitä. Kun tähän soppaan vielä lääketeollisuus laittaa oman lusikkansa, niin aika väkevä soppa saadaan aikaan. Ja taitaa jo joskus näyttää siltä, että koko soppa onkin lääkefirmojen bisneskeittiöissä keitetty ja ensimmäisiä sopan maistajia ovat lääkärit, jotka sitten määräävät hyvässä uskossa samaa soppaa potilailleen.

Yksi esimerkki: USAssa on kuulemma pyritty edistämään suolistosyövän seulontakampanjaa muistuttamalla ihmisiä syövän tyypillisistä oireista. Infolause "Tunnet olevasi terve, syöt hyvin ja olet vasta 50-vuotias", antoi ymmärtää, että tällaisilla oireilla on jo syytä tulla seulontaan. Ihan näin härskiä se ei liene vielä meillä Suomessa.

Nykyiset tutkimusmenetelmät ovat Pasternackin mukaan jo niin tarkkoja, että aivan oireettomia ihmisiä tutkittaessa kaikkien kehosta löytyy epäilyttäviä muutoksia. Ovatko ne sitten sellaisia, jotka tarvitsevat lääkityksen ja hoitoja, jää lääkärien arvioitavaksi. Eräs amerikkalaislääkäri oli tehnyt terveystarkastuksen osana kokovartalon tietokonetomografiatutkimuksen noin 10000 ihmiselle ja totesi, että yhtään tervettä ei vielä ole tutkimuksissa tullut vastaan. Kuitenkin he kaikki olivat itsensä terveiksi kokevia ihmisiä...

Sain vihjeen tästä kirjasta ja tässä on nyt vihje sinulle: ota ja lue. Lue ja ihmettele! Tämän luettuasi sinulla riittää puhuttavaa kahvipöytäkeskusteluissa.

Hyvään alkuun kirjan aiheessa pääset jo tällä Lääkärilehden artikkelilla. Jatkaa voit ennen kirjastoon lähtemistä YLEn Prisma Studion jutulla klikkaamalla tästä.

Iris Pasternack: Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?
197 sivua.
Atena Kustannus Oy 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti