Olinhan lukenut tästä kirjasta muutaman arvion ja arvioinut arvioijan ja arvion oman ennakkoarvioni mukaisesti. Kuitenkin kun otin kirjan ja aloin lukemaan, niin en tiennyt mitä odottaa. Yritin mytätä kaiken ennakkoon kuulemani pois ajatuksista. Myönnän, että ei se ihan helppoa ollut, mutta ehkä jotensakin onnistuin. Alkuun tuntui, että paljon on puhuttu aika vähästä ja oma lukemiseni oli tahmeaa. Jotenkin en vain syttynyt, en tarinalle, en kielelle.
Nyt kuitenkin tämän lukeminen on jo helpompaa, kun olen saanut kiinni ideasta ja kirjan kielikin on paikka paikoin mukavaa, jopa kaunista. Ehkä viikko sittenkin riittää.
Kirjan tyttö on Kainuusta, jossa hän nuorena ohjautuu helluntaiseurakuntaan, tulee uskoon, innostuu, etsii ja löytää uusia asioita elämäänsä. Kirjassa joka toinen luku kertoo nuoren tytön elämästä Kainuussa ja joka toinen luku hänen elämästään muutamia vuosia myöhemmin Kolumbian Bogotassa.
Kainuun lukuja lukiessa voin jotenkin samaistua kirjan Elsaan, siis päähenkilöön, koska tulin itsekin uskoon ja liityin helluntaiseurakuntaan kohtuu nuorena. Olin silloin 21 vuotias.
Elsan ehdottomuudessa ja totuuden etsinnässä on paljon omasta nuoruudesta tuttua. Seurakunnan ihmisten elämästä kerrottaessa löydän tuttuja piirteitä kokemuksistani, mutta samalla myös aika paljon totaalisen vierasta, ihan outoja juttuja. Voi tietysti olla, että kun omista nuoruuden kokemuksista on parikymmentä vuotta enemmän etäisyyttä, niin jotkut jutut ovat jo saaneet kultaisen kuorrutuksen muistoissani. Ja sitten (onneksi) joiltain osin nykyiset helluntaiseurakunnat ovat aivan erilaisia kuin olivat pari kolme vuosikymmentä sitten.
Kirjassa Bogotan luvut ovat hyvä kuvaus ihmisen kasvun vuosista, oman itsensä etsimisestä. Sen vaiheen joutuu jokainen käymään läpi jossain vaiheessa, vaikka ei ei olisi koskaan uskoon tullut eikä koskaan Bogotaan matkustaisikaan.
Nyt osaan jo arvailla miten Kainuun osaston kertomus etenee, mutta Bogota antaa vielä odottaa. Jotain arvelen, mutta yritän olla kurkistamatta viimeisille sivuille etukäteen.
Jokaisen lukukokemus on tietysti ihan se oma. Niin pitääkin olla. Lukiessani mietin, että miten tämän kokee sellainen lukija, joka ei ole koskaan helluntaiseurakunnan ovea avannut? - Tässä lukemisen vaiheessa arvelen, että eipä tutustuminen taida enää paljoa kiinnostaa. Se on surku.
Entä miten minä ja moni muu vuosia ja vuosikymmeniä seurakunnassa mukana ollut tämän kokee? Onko minun lukukokemukseni puolueellinen? Näenkö vieläkään seurakuntaani ja sen elämää oikein? Onko se elämä aitoa vai suurta petosta?
Kirjoittaja on onnistunut kun kirja herättää pohtimaan, kyselemään ja myös etsimään vastauksia. Aina kirjan ei itse tarvitse antaa vastauksia, kunhan se saa vaikutettua lukijassa oman ja aidon vastausten etsinnän. Ja hyvä jos se saa sellaisenkin lukijan miettimään, joka luulee jo omistavansa kaikki vastaukset. Hyvä Terhi! Sinä teit sen!
Omat kokemukseni... olen paljon nähnyt ja joskus jo nähdessäni ihmetellyt. Nykyisin luulen ymmärtäväni enemmän ihmistä ihmisenä. Siksi kaikkea ei siinä mielessä tarvitse ihmetellä. Ihmisiähän me yhä ollaan, ollaanpa sitten uskovaisia tai ei. Kaiken keskellä yhä enemmän ihmettelen Jumalaa ja sitä kuinka hänen tuntemisensa, on muuttanut positiivisella tavalla niin monien ihmisten elämää. Näin on vain käynyt meidän ihmisten touhuiluista huolimatta.
On jo iltamyöhä. Menenpä sänkyyn ja luen vielä hetken. Lisään sitten tekstiä aamulla jos lukeminen herättää uusia ajatuksia.
Nyt on jo aamu. Kirja on luettu. Hyvä se oli. Vain parani loppua kohti ihan kaikessa, tarinassa, juonessa ja kielessä. En kyllä kaikessa tunnistanut kirjan helluntaiseurakuntaa samaksi kuin missä itse olen kolmessa erilaisessa nämä omat vuosikymmenet ollut. Mutta kirjan Virpin ja Arvon olen kyllä tavannut siellä jos täällä, seurakunnissa ja yhtä lailla muissakin kuvioissa. Heidän vetovoimansa tunnen, mutta en itse kokisi olevani kotonani heidän seurassaan. Enkä haluaisi lapsiani heidän seuraansa antaa. - Tuttua väkeä.
Kirjan lukemisen jälkeenkin selittämätön ja jopa yliluonnollinen jää edelleen selittämättömäksi ja yliluonnolliseksi. Ja jopa todellisuudeksi kaikesta huolimatta.
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
228 sivua
Otava
Minäkin olin pitkään vapaissa suunnissa ja sanon samaa kuin sinä, että tässä kirjassa seurakunnasta kerrotut jutut tuntuivat osittain aika vierailta. Ja ehkäpä jonkun pitäisi kirjoittaa myös romaani, jossa uskonasioita ei lähestytä ongelmista ja "outouksista" käsin. Kristillisillä kustantajilla niitä tietysti onkin. Itse olen nykyään luterilainen, mutta mieheni on vapaissa suunnissa. Ja ihan mielenkiinnolla seuraan blogiasi!
VastaaPoistaNiinpä. Tietysti seurakunnat nimestään riippumatta ovat myös erilaisia, yksilöllisiä. Pienissä seurakunnissa jo yksi tai kaksi Virpiä tai Arvoa voivat juoksuttaa ihmisiä aika lailla, jopa hulluuteen saakka. Sama voi olla kaikissa muissakin ihmisten yhdistyksissä. Jos tuo kirjan kuvaus on tarkka tapahtumissaan, niin kyllä minäkin olisin jo jossain kohtaa sanonut, että laitetaanpa vähän jarrua päälle ja mietitään yhdessä, ja yritetään löytää vähän terveempää näkökulmaa asioihin.
VastaaPoistaSeuraavaksi minulle tulee lukemiseen ihan uusi kirja. Sain sen lauantaina. Kirjoittaja on Vishal Mangalwadi ja kirjan nimi "Kirja, joka muutti maailmasi, miten Raamattu muokkasi läntistä maailmaa." Sisältö näytti tosi mielenkiintoiselta. Läntisessä maailmassa kun nykyisin jo on pitkälti unohdettu, että minkä perustalle tämä meidän hyvinvointiamme on alun perin rakennettu. Ja ei aina älytä, että kuinka kauas siltä perustalta voi mennä ilman, että hyvinvointimme sortuu... Kirjasta enemmän kunhan ehdin sen lukemaan. - Kiitos kommentista!
Kuulostaa mielenkiintoiselta se seuraava kirja. Minäkin olen lukenut jonkun vastaavan kirjan, mutta en ole varma, oliko se juuri tuo, koska kirjoittajan nimi ei kuulosta tutulta. Mutta Raamattu on vaikuttanut maailmassa paljon hyviä asioita.
PoistaMorjens.
VastaaPoistaMitä siinä kirjassa konkreettisesti oli semmosta outoa ja kummallista?
Arviosi perusteella tulin tietysti vakuuttuneeksi että fiktiivinen romaani ei kaikin osin vastaa omaa kokemustasi, mutta mitähän siellä Kainuussa sitten oikein tapahtui. Nyt jään ihan pimentoon :)
Mie puolestani olen lukemassa Jonas Gardellin kirjaa Om Jesus. Luen sen nyt ruotsiksi kun luin sen jo suomeksi ja tavallaan tiedän mistä kerrotaan vaikka en kaikkea ymmärräkään.
Joskus on ihan hyvä olla hetki pimennossa:) kunnes ite hakee valon paikalle. En siis tuossa omassa tekstissäni viittinyt mennä ihan tarkkoihin yksityiskohtiin, että jää kirjan lukijoille se omakin löytämisen riemu / suru. Eikä siellä Kainuussa tapahtunut elämää kummempia. Yksi asia jota en henkilökohtaisesti omista vuosikymmenien seurakuntakokemuksistani löytänyt, oli ns kielillä puhumisen älyttömän voimakas etsiminen. Varmaan sen noin voi kokea,ja joku kokeekin, mutta eipä se ole tuollaista ja noin kipeää ollut niissä mitä minä olen nähnyt. Jonkun esimerkin jostain ylilyönnistä voisin kertoa, mutta onko sekään niin kummallista kun ihmiset touhuavat.
PoistaNyt kirjan yksi iso idea rakentui vain tuon asian ympärille ja siinä rakentelussa unohtui tai siis jäi kuvaamatta oikeastaan kaikki muu mitä seurakunnissa on. Ja ite tuo kielillä puhuminenkin oli tosi suppeasti kuvattu ja vielä valmiiksi siitä lähtökohdasta kirjoittaen, että huuhaata koko touhu. Lukijalle, joka ei näissä kuvioissa ole ollut mukana, jää varmasti outo kuva asiasta.
Tietysti on niin, että olipa kysymys melkein mistä tahansa touhusta, jossa ihmiset ovat täysillä mukana, niin ns ulkopuoliselle se voi näyttäytyä outona. Ite kävin tässä talvella eka kerran elämässäni jäähallissa kattomassa jääkiekkopelin. Kun seurasin innokkaimpien ihan täyspäisiltä näyttävien miesten reagointia peliin, niin kyllä se ihmettytti, että mikä nuita riivaa:) Käyttäytyivät niin oudosti.
No, tuskinpa kirjoittaja kirjaansa on tarkoittanutkaan ihan tarkaksi kuvaksi helluntaiseurakunnasta, ja siksikin kuvaus on jäänyt aika laihaksi ja vain yhtä asiaa yhdeltä puolelta pinnasta ihmetteleväksi. Jos lukija ei tätä käsitä, niin yhtä kummallisen kuvan saa kuin minä olin saada siellä kiekko-ottelussa joidenkin riehuntaa / iloa katellessa.
Yhden nuoren ihmisen kasvutarinana kirja on ok ja jopa hyvä. Jos kirjasta hakee kuvaa tämän päivän suomalaisesta helluntaiseurakunnasta,sen elämästä, ilmiöistä ja ihmisistä, niin turhan vajaaksi kuva jää. Kirjaa on turha avata ajatuksella, että parin sadan sivun lukemisen jälkeen tiedän millainen on helluntaiseurakunta.
No niin, olipa siinä jo selitystä.Lukea kirja kannattaa ja sitten kun on lukenut, voikin lähteä itse paikan päälle tutustumaan. Voi olla, että kirjan kuva paikanpäälle mentyä kirkastuu jompaan kumpaan suuntaan.
No vielä sunnuntaiaamun iloksi tämän verran: Tänään 19.3. oli Lapin Kansassa tämän kirjan ja kirjailijan esittely. Varmaan sama juttu on muissakin Alma-median lehdissä. Oletan niin.
PoistaJutun mukaan on juuri niin kuin Timo-veli tuossa yllä sanoo, että kyse on fiktiivisestä romaanista, eikä se kerro kirjailijan oman elämän tarinaa niin, että Elsa olisi Terhi. Sain sen käsityksen, että Terhi oli luterilaisen kirkon seurakuntanuorissa ja "tutustui myös helluntailaisuuteen". Sitä kautta ymmärtää sen miksi hänen kuvauksensa seurakunnan elämästä on niin ohut. Toinen tuon lehtijutun mielenkiintoinen juttu oli sen loppulause, jossa kirjailija kuvaa omaa kokemustaan. "Kun jostain noin kaikkilävistävästä kuin uskosta luopuu, niin ei siitä ehkä seuraa onnellisuutta tai vapautusta. - Tyhjää, ehkä jonkun aikaa on tyhjää."
Tämä Terhi oli radiohaastattelussa pari viikkoa sitten. Hän on graduunsa tutkinut kielilläpuhumista. Rohkaisen kuuntelemaan sen haastattelun, sillä hän puhui mielestäni jopa arvostavasti siitä kielilläpuhumisen asiasta. Ei mitenkään pilkaten eikä ivaten.
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/1-4017566
En tiedä millaista seurakuntaelämässä nykyään on, mutta tuo Järvisen kokemus voi olla jo vanhentunutta, kuten hän myöntääkin. Jos se vaivaa niin kannattaa etsiä ohjelmasta se Terhin haastattelu.
Ihan mielenkiintoinen oli tuo ohjelma. Järvisen osuus ensinnäkin... varmaan hänelle ihan aito oma kokemus. Toisaalta siinä on varmaan sama kuin minulla: vuosien kuluminen voi värittää sitä mitä nyt (haluaa) muistaa. Voi värittää sekä positiiviseen että negatiiviseenkin suuntaan. Minullakin.
VastaaPoistaToinen puoli on, että jokaisella kokijalla on oma kokemuspiiri, hänellä se oma perhe, oma seurakuntapiiri 60-70 luvulta (ohjelmassa sanomansa mukaan). Jossain perheessä ja jossain piirissä voi tapahtua melkein mitä vaan - ja jossain toisessa ei taas vastaavaa tapahdu.
Niin kuin tuossa jossain edellä sanon, niin kyllä helluntaiseurakunnat niin kuin monet muutkin yhteisöt ovat muuttuneet. Se mikä jossain yhteisössä oli "normaalia" 70-luvulla, on täysin muuttunut vuosikymmenien aikana.
Iso osa (ei kaikki) siitä mitä kaikkea Järvinen kertoo, on minulle tuttua vain tällaisista "kauhukertomuksista" ja kaukaisesta historiasta. Onneksi. Ja onneksi Järvinenkin sanoo, että ei tunne tämän liikkeen nykytilaa.
Terhin osuus oli puolestaan huomattavasti tuoreemman tuntuista tekstiä ja siis enemmän tässä ajassa olevaa. Se oli mukava myös, että hän kertoi mm kielilläpuhumista esiintyvän luterilaisuudessa ja muissakin kristillisissä seurakunnissa.
Sitten olisi vielä mukava jos me jokainen osaisimme jotenkin ymmärtää mitä kristinusko on esim suomalaiseen yhteiskuntaan tuonut ja vaikuttanut. Vaarana on nimittäin löytää joku ongelma-asia / asia jota ei voi itse ymmärtää, ja pistää sitten koko kristinuskon vaikutus ja olemassaolon oikeus roskikseen. kristinuskon vaikutuksen ymmärtämiseen voisi olla avuksi tuo tässä blogissa esittelemäni Vishal Mangalwadin kirja "Kirja joka muutti maailmasi".
Ei muuta kuin tutustumaan ja hakemaan se oma kokemus kristillisestä seurakunnasta (olipa sen nimi mikä tahansa) ja sen elämästä! Sitten ei tarvi uskoa minun selittelyä eikä sen kummemmin kenenkään muunkaan.